Avoimuutta ja läpinäkyvyyttä (1)

Englantilainen Eric Blair (1903-50) julkaisi 1949 kirjailijanimellä George Orwell Oseania -nimiseen suurvaltaan sijoittuvan tulevaisuusfiktion ”Vuonna 1984”. Sen päähenkilö on valtion totuusministeriön virkamies, jonka työtehtävänä kollegojensa lailla on muuttaa aiempia dokumentteja ja lehtiuutisia vastaamaan vallassaolijoitten kulloistakin tarvetta. Vastaavia historian väärennyksiä on toki tapahtunut kautta aikojen, joidenkin sellaisten tuottaessa päänvaivaa nykypäivän arkeologeille.

Usea blogini seuraaja on ehtinyt yksityisesti vetää yhtäläisyysmerkkejä Orwellin dystopian ja oman yliopistomme välille. Viimeaikaisena perusteluna on mm. ollut yliopiston hallituksen vanhempien pöytäkirjojen katoaminen saatavilta.

Vahvistan havainnon. Aiemmin kattavasti vuodesta 2019 lähtien nettisivuilla esillä olleet yliopiston hallituksen pöytäkirjat ovat typistyneet seuraavaksi listaksi:

Kiintoisaa on mm. pöytäkirjan 12.12.2019 poistuminen näkyvistä. Siinä erityisen kiintoisa kohta on puheenjohtajiston valinta kaudelle 1.1.2020-31.12.2021. Tuohon osallistuivat hallituksen 31.12.2019 jättävät jäsenet, mutta eivät 1.1.2020 aloittaneet:

Jostakin syystä yliopistomme hallitus ei vuoden 2021 lopussa enää jatkanut tätä mielestäni erikoista valintaperinnettä vuosilta 2015, 2017 ja 2019, sillä 1.1.2022 aloittaneen hallituksen puheenjohtajisto valitaan tänään 18.1.2022. Ote esityslistasta on alla:

Otoksena vilkaisin kiinnostavaa pöytäkirjaa 16.12.2021 (kannattaa klikata linkkiä) todeten, että tästä versiosta puuttuvat hankesuunnitelma ja eriävät kannanotot. Aiemmin ne olivat tarjolla. Pienenä palveluksena lukijoilleni tarjoan jälkimmäiset alla:

Yliopistolaki eikä yliopistomme johtosääntö vaadi pöytäkirjojen esilleasettamista ja esilläpitoa, joten niiden poistaminen näkyvistä ei liene minkäänlainen rike. Kyseessä ovat julkiset asiakirjat, jotka jokainen voi pyytää Oulun yliopiston kirjaamosta, osoite kirjaamo@oulu.fi.

Yliopistomme 1.1.2016 voimaan tullut johtosääntö painottaa mm. avoimuutta, läpinäkyvyyttä ja vuorovaikutteisuutta:

7 kommenttia

  1. On kyllä luokatonta suhmurointia hallituksen toiminta, jos ei kestä avointa tarkastelua! Miksi piilottaa dokumentteja, jos on menty by the books?

  2. HOX, eriävän mielipiteen tehneet voisivat nyt pyytää, niitä puuttuvia selvityksiä, sillä neljä hallituksen jäsentä voi pyytää asian käsittelyä Oulun yliopiston johtosäännön mukaisesti. Lisäksi on mahdollista tehdä jopa uusi päätös hankesuunnitelmasta, jos enemmistö niin päättää.
    Oulun yliopiston johtosääntö: 17 § Hallintoelimen koollekutsuminen ja päätöksenteko
    Hallintoelin kokoontuu milloin puheenjohtaja tai hänen ollessaan estynyt varapuheenjohtaja katsoo sen tarpeelliseksi tai milloin vähintään kolmannes hallintoelimen jäsenistä pyytää ilmoittamansa asian käsittelyä.
    Hallintoelin on päätösvaltainen, kun puheenjohtaja mukaan luettuna vähintään puolet jäsenistä on läsnä. Hallintoelin on päätösvaltainen arvostellessaan opintosuoritusta, kun kokouksen puheen-johtajan lisäksi päätöksentekoon oikeutettuja jäseniä on läsnä vähintään kolme.

  3. Yliopistomme ylin johto on hyvä selittämään asiat omalta kannaltaan parhaalla tavalla. Tällekin tiedon katoamiselle kerrottaneen ”luonnollinen” syy.

  4. Avoimen tieteen ja tutkimuksen julistus 2020-2025 lausuu avoimesta tieteestä ja tutkimusta seuraavaa: (toiminta on tieteellisten seurain valtuuskunnan alaista ja opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamaa toimintaa)

    VISIO:
    Avoin tiede ja tutkimus ovat saumaton osa tutkijoiden arkea ja tukevat paitsi tutkimustuotosten vaikuttavuutta myös tutkimuksen laatua. Suomalainen tutkimusyhteisö on avoimen tieteen ja tutkimuksen kansainvälinen edelläkävijä.

    MISSIO:
    edistää avoimuutta tieteen perusarvona kaikessa tutkimusyhteisön toiminnassa
    • vahvistaa yhteiskunnan sivistystä ja innovaatiotoimintaa
    • parantaa tieteellisen ja taiteellisen tutkimuksen tuotosten ja niihin perustuvien oppimateriaalien laatua sekä tutkimustuotosten sujuvaa
    liikkuvuutta ja vaikuttavuutta koko yhteiskunnassa

    LISÄTIETOJA: https://avointiede.fi/fi

    Onko näin, että avoimuus kuuluu vain tutkijoille ja opettajille, mutta ei hallinnolle? Oman näkemykseni mukaan hallintomme on ihan yhtälailla osa akateemista yhteisöä, eikä mikään erillinen saareke.

    terv. Avoimen tieteen kansallisen palkinnon voittaja vuonna 2020

  5. Yliopiston hallituksen ja sen uuden puheenjohtajan olisi viipymättä huolehdittava pöytäkirjat esille. Myös uusi johtosääntö olisi julkaistava avoimesti nettisivuilla, sillä jouduin kirjautumaan intraan sen nähdäkseni. Muilla yliopistoilla johtosääntö on esillä. Oulun yliopisto ei puolestaan halua omalleen huomiota.

    Veikkaukseni on, että pöytäkirjat palautuvat esille kaupunginvaltuuston käsiteltyä keskustakampusta, ei sen aiemmin. Muistan, että Olli sai hallinnolta joitain keskeisiä julkisia asiakirjoja syyspuolella vasta yliopiston vaalien jälkeen. Koska jokainen näkee tuollaisen menettelyn läpi, niin se täyttänee johtosäännön määritelmän läpinäkyvyydestä?

    Uudella kollegiolla on vaativa tehtävä harkita, miten suhtautua tällaiseen yliopiston johtamiseen. Toivon rohkeuden riittävän seuraamaan Åbo Akademin esimerkkiä.

    Pahoittelen omaa rohkeuden puutettani. Allekirjoitan nimimerkillä.

    1. Pohdin yliopistomme johtosääntöjä huomenna perjantaina 21.1.2022 sekä tiistaina 25.1.2022 ilmestymään ajoitetuissa blogiartikkeleissa.

  6. Sinänsä näyttäisi, että hallituksen pöytäkirjat ovat muuttaneet uuteen dokumentinhallintajärjestelmään. Siellä on myös esim. kollegion, kaikenlaisten neuvostojen ja tiedekuntahallitusten pöytäkirjoille omat paikkansa. Kun on joskus kiinnostanut minkälaisista asioista noissa edes päätetään, niin pöytäkirjoja on löytynyt satunnaisesti Googlella jos silläkään (katoavat kai aina kaikki kun yliopiston webbisivuja siirretään uuteen järjestelmään, mitä tapahtuu aina välillä). Siinä mielessä ehkä avoimuutta edistävää kehitystä jos ne nyt jossain olisi jatkossa pysyvästikin.

    Silti, kylläpä sattui (tälläkin kertaa) hassusti miltä ajankohdilta pöytäkirjoja nyt löytyy ja miten liitteet olivat alunperin mukana ja nyt sitten uudessa järjestelmässä ei…

Vastaa käyttäjälle Niko Jounimäki Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *