Opintopisteanomalia (1)

Tarkastelin keväällä blogiartikkelissa 19.5.2022 yliopistomme opintonsa keskeyttäneitä OKM:n Vipusen tilastojen pohjalta. Emme pärjänneet kisassa muun yliopistolaitoksen kanssa. Nimittäin keskeytyksemme olivat lähteneet nousuun viime vuosikymmenen loppupuolella.

Valitettavasti korjaustoimien kannalta tuo tilastointi kulkee jälkijunassa, sillä usein keskeyttäminen tapahtuu passiivisen kauden jälkeen. Jos syksyllä aloitetut opinnot hidastuvat alussa, keväällä suoritukset jäävät vähiksi ja opinnot lopetetaan ehkä seuraavana tai sitä seuraavana vuonna.

Tästä johtuen yliopistojen syksyn ja kevään opintopisteiden jakautumisen trendit kielivät muutoksista opinnoissa pysymisestä. Koska yliopiston tehollinen syksy on n. neljä kuukautta ja kevät viisi, niin ideaalitapauksessa n. 44% opintopisteistä kertyisi syksyltä. Näin likimäärin onkin mm. Aallossa sekä Helsingin ja Tampereen yliopistoissa. Oulun yliopisto poikkeaa. Opintopisteidemme jakautumisessa näkee selvän muutostrendin.

Yliopiston sisäinen vertailu koulutusalojen välillä paljastaa merkittäviäkin eroja niiden välillä, mutta OKM:n toimijat tarkastelevat kehitystä yliopistotasoilla. Niinpä teen samoin: yhteinen yliopisto, yhteiset ongelmat.

Alla oleva taulukko tarkastelee maisteri- ja kandiopintoja suorittanutta opiskelijapopulaatiota. Se sisältää vihjeen kehityksestämme. Valitettavasti Extra-Vipusen kuukausittainen opintopistedata lähtee vasta vuodesta 2016.

Kasvaneitten sisäänottojemme pitäisi ensimmäisenä näkyä syksyn opintopistekertymien nousuna. Normaalisti opinnot etenevät alkuvaiheessaan nopeimmin ja hidastuvat vuosien edetessä. Nyt näkyvissä on anomalia: takapakkia nousevilla sisäänotoilla.

Valitettavasti muuta yliopistolaitosta korkeampi keskeytysriskimme näkyy laajemminkin tilastoissa. Tosin ne kaikki katsovat taustapeiliin.

Esimerkiksi tuollaisesta tiedosta käy vaikkapa Extra-Vipusen opintopisteryhmädata. Nollasuorittajien osuus lukuvuosina 2020/2021-2021/2022 läsnäolleista nuorista 18-22 vuotiaista opiskelijoista ylitti yliopistossamme valtakunnallisen tason liki nelikertaisesti:

Tiedän vuosilta 2010-2015, että nollasuorittajaksi on usein ajauduttu kahdessa vuodessa opintojen aloituksesta. Sitä yleensä edeltää täyteen opintotukeen vaaditun suoritustason alle jääminen. Siten esim. lukuvuoden 2019/2020 nollasuoritusluvut saattavat hyvinkin kertoa 2017 aloittaneiden ongelmista.

Ehkä yliopistossamme olisi syytä pohtia parempaa opintojen alkuvaiheesta huolehtimista? Mistä muusta voisi olla kyse? Olemmehan onnistuneet tuottamaan suhteessa eniten epäonnistumisia lukioista opiskelemaan siirtyneille. Tärvelemmekö nuorison unelmia? Olisiko edes merkittävimmät ongelmat tunnistettava ja korjattava?

Yliopistomme on kohdentanut koulutukselle kasvavia ns. yliopiston yhteisiä kustannuksia. Korrelaatio ei välttämättä ole syy-seuraus-suhde, mutta yhteisten kulujen kasvatus ei selvästikään ole parantanut tuloksellisuutta tai vähentänyt nollasuoritusten ennakoimia tulevia keskeytyksiä.

Käykö yliopistomme kohdalla kuten psykoterapiakeskus Vastaamon tapauksessa:

10 kommenttia

  1. Nostit esiin tärkeän asian. Luulin aikanaan, kun yliopistossa otettiin käyttöön omaopettaja-armeija, että tähän saadaan parannusta. Tilanne näyttää esittämiesi lukujen valossa vain menevän huonompaan.
    ”Omaopettaja neuvoo ja ohjaa opiskelijaa opintojen alkuvaiheessa ja perehdyttää opiskelijaa yhdessä pienryhmäohjaajan kanssa yliopisto-opintojen käytäntöihin. …. Omaopettaja seuraa opiskelijan opintojen etenemistä sekä tukee ja neuvoo opiskelun solmukohdissa.”

    Onkohan kukaan tutkinut/selvittänyt omaopettajatoiminnan tuloksellisuutta? Luulisin, että toiminnan laadussa on yliopiston sisällä suurta hajontaa.

    1. Aika harvaa tutkimusyksikköä tiedekunnassani kiinnostaa, mitä omaopettaja tekee tuossa tehtävässä. Omassani tärkeintä on, että minimoin ajankäytön yhteishyvään.

      Ei mopolla mahdottomia.

    2. Olisiko ongelmien takana yliopistomme organisointi tutkimusyksikköihin laitos-/osastorakenteen sijaan? Jälkimmäisissä tutkinto-ohjelmat olivat fokuksessa. Yksittäisen tutkimusyksikön voi olla vaikea perustella panostamista koulutukseen, sen koordinointiin ja oma-opettajiin.

      1. Tuossa varmasti on yksi syy asioiden kehittymiselle ei niin suotuisaan suuntaan. Yliopiston organisointi kokonaisuudessaan on ’ihmeellinen’. Otetaanpa teknillisen tiedekunnan opettava tutkija, niin hän raportoi työstään (on siis vastuussa työn sisällöstä, laadusta, teehokkuudesta, …)
        – tutkimusryhmän esihenkilölle työaikaa yms
        – tutkinto-ohjelman (oikeastaan ohjelmien, kun kurssi on määritetty useampaan ohjelmaan pakolliseksi kokonaisuudeksi) johtajalle opetuksestaan
        – UniOGS’lle ohajattavastaan tohtoriopiskelijasta
        – tutkijayhteisölleen asiakassuhteistaan
        – Fokusinstituutille projektistaan
        Tekeeköhän tutkija/opettaja itsenäisiä päätöksiä, miten tähän organisatoriseen himmeliin oikeasti suhtautuu?

        1. Teet niin tai näin, niin aina väärin päin. Yliopistomme johtamisjärjestelmä on sekasotku, johon on poimittu linja-, matriisi-, projekti- ja prosessiorganisaatioiden heikkoudet. Tässä hajoita-ja-hallitse pyörityksessä pärjää parhaiten huolehtimalla vain omista asioistaan.

          1. Yliopistokulttuuri todellakin mahdollistaa toiminnan niin, että huolehtii vain omista asioista. Hienot ideat johtamiseen liittyen häviävät osaamattomaan implementointiin. Olennaista myös, että yliopistossa ei juurikaan ole puuttumiskäytäntöjä. Jos joku toimii ohjeita ’itselleen parhaiten soveltaen’, siitä ei seuraa mitään. Tästähän on hyvänä (huonona) esimerkkinä rehtorin toiminta. Ei siihen puututa. Nyt sitten joku ymmärsi huutaa oikeuskansleria avuksi. Mutta mitähän tästä puuttumisesta lopulta seuraa?

  2. Häpäiset Oulun yliopistoa katkerilla vuodatuksillasi

    1. Häpäisen vain itseni, jos esitän virheellisen tiedon tai johtopäätöksen.

      Tiedän yliopistomme ruohonjuuritason väen tekevän parhaansa. Ongelmamme johtunevat organisaatiorakenteesta ja johtamisen irtoamisesta yliopistotodellisuudesta. Miten muuten on selitettävissä tämänkin blogiartikkelin osoittama yliopistomme ”irtiotto” verrokeistaan?

  3. Voiko kukaan kuvitella toimivansa yliopistossa kohtaamatta väittelyitä? Olli on tieteen traditiota noudattaen asettanut argumenttinsa julkisesti arvioitavaksi. Vasta-argumenteilta on kohtuullista odottaa samanlaista todennettavuutta ja loogisuutta.

  4. Toi häpäisy-kommentti on varsin mielenkiintoinen. Tiedän, ettei Olli tarvitse puolustelijoita. Mutta muutama oma ajatus asiaan liittyen.
    1. En tunne ketään yliopistolaista, joka olisi yhtä kokonaisvaltaisesti kiinnostunut Oulun yliopiston menestyksestä. Koulutusrehtoriaikana hän keräsi ja analysoi dataa. Hän teki johtopäätöksiä ja pani toimeksi niin, että sai (yliopisto sai) aikaan muutoksia, joilla opiskelijoiden ja yliopiston tulokset paranenivat. Samaan eivät muut koulutusrehtorit ole pystyneet. Helkaliisalle tunnutus, että hänellä oli kyllä muita ansioita tuossa roolissa.
    2. On hienoa, että Olli omalla nimellään on esillä ja tuo esiin näkemyksensä. Silloin voi kohdata aidon ihmisen, jonka kanssa voi olla samaa tai eri mieltä.
    3. Ollin kanssa voi olla eri mieltä – olen kokeillut. Näistä on syntynyt hyviä keskusteluja ja uskoisin että molemmin puolinen arvostus vain lisääntyy ja vahvistuu.
    4. Kun mietitään, kuka on tehnyt mainehaittaa Oulun yliopistolle, niin esimerkkinä voi käyttää yliopiston hajasijoituksen harharetkeä. Siihen on esimerkiksi ProLinnanmaa addressin avulla ottanut kantaa 7128 allekirjoittajaa. Jonkinlaista yliopiston häpäisyä vois ajatella tapahtuneen.

Vastaa käyttäjälle Yliopistolainen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *