Viime vuosikymmenen alussa yliopistomme kiinnitti huomion opintojen alkuvaiheen keskeytysriskeihin. Työkaluna oli mm. omaopettajatoiminta sekä lukujärjestysten suunnittelu esteettömiksi. Tuloksena opinnot nopeutuivat ensimmäisestä vuosikurssista lähtien. Oulun yliopisto näyttää edelleenkin pärjäävän tällä perinnöllä. OKM:n rahoitusmalli palkitsee tavoiteajassa valmistumisista.
Edelleenkin ongelmat kohdataan ensimmäiseksi kandivaiheessa. Tästä kielii uusiutuneiden edistymisongelmien lisäksi mm. valtakunnallisen kandintutkinto-osuutemme putoaminen.
Ongelmallista suuntaa näyttää on myös määräajassa valmistumisia painottava tutkintopistekertymä. Kandintutkintojen kohdalla tämä OKM:n rahoitusmalliin sisältyvä mittari reagoi kohtalaisen nopeasti:
Vaikka valmistumisiin johtavat opinnot etenevätkin, tulemme OKM:n rahoituksessa lähivuosina kärsimään tutkintosaantomme heikentymisestä. Koulutus on pitkälti ns. käsityötä, jossa opetuspanostukset muuntuvat tutkinnoiksi. Pelkkä sisäänottojen kasvattaminen näyttää kasvattavan keskeyttävien osuutta. Tässä pettymystuotannossa yliopistomme on valitettavasti onnistumassa.
Kanditavoitteemme tulossopimuskaudella 2021-2024 on keskimäärin 1600 tutkintoa vuodessa. Vuosina 2021-2022 tuosta jää kohtalainen aukko kurottavaksi kiinni 2023-2024. Sama koskee ylempien korkeakoulututkintojen tulosta.
Kumpi on helpompaa: uskoa joulupukkiin vai joulukuun tutkintovyöryyn?
Oiskohan aika jonkun tahon (yliopiston hallitus) herätä tähän todellisuuteen?
Pieni laskuharjoitus: OKM’n rahoitusmallissa alempien kk-tutkintojen osuus on 11%. Perusrahoituksen ollessa vuodelle ’23 1741 Meuroa, alemmista KK-tutkinnoista maksetaan yliopistoille yhteensä 191,5 Meuroa. Oulun yliopiston osuus tuolla 7,8 %’n osuudella on 14,94 Meuroa. Pitämällä vuoden 2015 9.6% osuus rahoitus olisi 18,38 Meuroa. Ero siis about 3,5 Meuroa. Onko se paljon tai vähän, jokainen voi päätellä itse.
Saman kalkyylin voi tehdä ylempiin kk-tutkintoihin ja muihin mittareihin.
Yliopistojen OKM’n myöntämä rahoitus on 0-summapeliä. Tämä logiikka pätee erityisesti opetuksen rahoitukseen. Pärjäämällä hyvin muihin yliopistoihin verrattuna voi kasvattaa omaa rahoitusta.
Tutkimuksen osalta yliopistot voivat lisätä rahoituspottia OKM’n ulkopuolelta toimimalla viisaasti, laadukkaasti.
On syytä alkaa etsimään oljenkorsia. Aiemmin taantumissa opiskelijat ovat viivyttäneet papereiden ottoa, sillä työttömäksi ei kannata valmistua. Ehkä Oulun yliopiston suhteellinen asema paranee, jos muissa yliopistoissa viivästäjiä on enemmän?
Jos tämäntyyppisissä tilastoissa halutaan päästä eteenpäin niin on useampi vaihtoehto käytettävissä. Tässä niitä alla ilman mitään järjestystä tai kannanottoa siitä, että mitä niistä kannattaa käyttää.
1. Lisärahoitus opetukseen, jolloin saadaan todennäköisesti opetustuloksia pitkällä aikavälillä paranemaan
2. Opiskelijarekrytointiin panostaminen. Yliopisto ei mielestäni osaa some mainontaa yms. kovin hyvin. Mitä laadukkaampaa väkeä saa sisälle todennäköisesti sitä paremmat oppimistulokset.
3. Mennään mittareiden mukana eli jos halutaan lisää 55op suorittaneita ja lisää tutkintoja niin helpotetaan rajoja, jotta myös ne joilla on vaikeuksia pääsevät sujuvasti läpi.
4. Unohdetaan koulutus ja keskitytään tutkimukseen. Jos on riittävästi tutkimusta niin pärjää ihan hyvin eikä tarvitse kouluttaa juuri ketään.
5. Järkevöitetään opintoja eli tehdään edelleen laadukkaasti, mutta voi myös käyttää uusia menetelmiä niin opetuksessa kuin arvioinnissa. Ei ole mikään pakko vetää luentoja tyhjälle salille tai järjestää kurssitenttiä sen vuoksi kun kaikki muutkin on niin tehneet.
6. Löydetään ne opiskelijat joilla on haasteita ja autetaan heitä eteenpäin. Joko opintojen suhteen tai muuten elämässä esiintyvien ongelmien suhteen. Tiedekunnan voisi olla täysin järkevää palkata jonkinsortin psykologi tms neuvomaan opiskelijoita heidän ongelmissaan. Usein niin opintojen viivästymisen taustalla on henkisiä ongelmia, riippuvuuksia, yksinäisyyttä tms, joka ei millään tavalla välttämättä riipu opetuksen laadusta.
Nuoremman yliopistoväen jäsenenä näen, että
1. Lisärahoitus opetukseen: yliopistomme rakenne pohjautuu tutkimusyksiköihin. Mitään erillistä rahoitusta opetukseen ei ole. Oman yksikköni johtaja sanoi omaa suoriutumistaan arvioitavan ainoastaan tutkimus- ja rahoitusmittarein.
2. Opiskelijarekrytointi: yliopiston viestintä on paisunut 30-40 henkilön mammutiksi. Jos sen kasvattamisella olisi tähdätty opiskelijarekrytoinnin jäntevöittämiseen ja yliopiston some-näkyvyyden nostamiseen, niin tulos olisi jo nähty. Vastaavasti on paisunut strategiayksikkö, jonka tehtävät ovat ainakin oman tiedekuntani väelle jääneet epäselviksi.
3. Riman laskeminen: seurauksena on maineen vielä isompi lasku
4. Keskitytään vain tutkimukseen: onhan tämä mahdollista, kunhan ei unohdeta, että melkein 60% OKM-avustuksesta tulee koulutuksen tuloksella. Mutta olisiko yliopistomme silloin enää yliopisto? Jätän tieteenfilosofisen keskustelun toistaiseksi tähän.
5. Koulutuksen rationalisointi: 2010-luvun alkupuolen toimenpiteet tehosivat. Tämä polku ei varmasti ole loppuun käyty. Muistan Ollin esityksistä radikaalejakin mahdollisuuksia.
6. Kohdennetut tukitoimet: minkään tiedekunnan, omani mukaan luettuna, resurssit eivät riitä kaikkien opiskelijoiden henkilökohtaiseen tukemiseen. Siksi tuollaisen tuen tarpeessa olevat olisi tunnistettava ja tuen oltava muuta kuin erityistoimeksi tunnistettavissa.
Olin Oulun yliopistossa syyskuusta 1976 joulukuuhun 2016 moninaisissa tehtävissä, mm. yliopiston hallituksessa. Monet asiat muuttuivat tuona aikana ja huomasin, että lyhyen aikavälin muutokset tulevat helposti yliarvioiduiksi ja pitkän aikavälin muutokset aliarvioiduiksi. Merkittävät muutokset tapahtuvat yleensä hitaasti ja lyhyen aikavälin (alle 5 vuotta) tarkastelu ei yleensä paljasta muutoksen suuntaa (ylös vai alas) eikä myöskään muutosnopeutta.
Esimerkit lienevät paikallaan.
1) Oletetaan, että tutkinto-ohjelmaan on tällä hetkellä 100 ensisijaishakijaa ja huomataan, että ensisijaishakijoiden määrä laskee kolme prosenttia vuodessa. Eli ei syytä huoleen, vai mitä? No 10 vuoden kuluttua tällä tahdilla hakijoita on vain 76 ja 20 vuoden kuluttua hakijoiden määrä on melkein puolittunut lukuun 56.
2) Kaksikymmentä vuotta sitten Oulun yliopisto oli 10 prosenttia Suomen yliopistolaitoksesta ja -rahoista. Tällä hetkellä osuus lienee 7-8 prosenttia. Kess esittää tuossa luvun 7,8 %, joka pitänee paikkansa? Eli 20 vuodessa pudotusta on ollut 22 %. Muutos vuositasolla noin 2 %, joka ei sekään paljolta kuulosta.
Uudet opiskelijat ovat yliopiston elinehto. Jos yliopisto ei enää kykene opiskelijoita houkuttelemaan, niin jossain vaiheessa joudutaan panemaan lappu luukulle. En väitä, että Oulun yliopisto olisi vielä tässä tilanteessa, mutta 20 vuoden kuluttua … ken tietää. Vuodesta 1976 lähtien nykyhetkeen voi tilanteen kuvata lyhyesti seuraavasti:
[ a ] Vuonna 1976 Oulun yliopistolla oli yliopistokoulutuksen monopoli Pohjois-Suomessa. Lähimmät kilpailijat olivat kaukana. Omat kurssikaverini olivat Kaskinen-Jyväskylä-Joensuu-linjan pohjoispuolelta. Tulijoita oli aina enemmän kuin aloituspaikkoja ja lisäksi oppilasaines oli homogeenista, so. aloittavien opiskelijoiden osaamistaso oli suunnilleen sama.
[ b ] Ikäluokat alkoivat pienentyä ja uudet kilpailijat – yliopistot ja ammattikorkeakoulut – alkoivat 1990-luvulla tunkeutua Oulun yliopiston rekrytointialueelle ja koulutusalueelle. Hakijoiden määrä alkoi laskea, mutta hakijoita oli edelleen riittävästi, mutta oppilasaines muuttui heterogeenisemmaksi ja yliopisto-opettajan toiminta muuttui entistä hankalammaksi.
[ c ] Vuonna 2016 tein silloisen koulutusrehtorin toimeksiannosta selvityksen siitä, miten houkuttelevia Oulun yliopiston tutkinto-ohjelmat ovat verrattuna kilpailijoiden tutkinto-ohjelmiin. Mittarina käytin ensisijaishakijoiden suhdetta aloituspaikkoihin. No mitäkö löysin? Oulun yliopiston tutkinto-ohjelmat olivat joko toiseksi tai kolmanneksi viimeisiä houkuttelevaisuudessaan. Muistaakseni parissa tapauksessa jopa viimeisiä. Hyvin monessa Oulun yliopiston tutkinto-ohjelmassa suhdeluku (ensisijaishakijat/aloituspaikat) oli alle yksi.
Ymmärtääkseni Oulun yliopiston johdossa nämä perusasiat ovat hyvin tiedossa. Toivotaan ainakin näin? Ongelmaa on yritetty ratkaista ainakin seuraavilla tavoilla:
[ a ] Koulutusprosessin tehostaminen: opetuksen laatutyö, lukujärjestysasiat, ohjaus (omaopettajatyö), koulutuksen toiminnan mittarit, jne. Näillä toimin voidaan parantaa oman toiminnan tuloksellisuuta, mutta onko se vaikuttanut uusien opiskelijoiden rekrytointiin?
[ b ] ”Kyllä p*aska pöyhien paranee” – lähestymistapa: perustetaan markkinointiyksikkö, joka somessa ja muutenkin myy Oulun yliopiston ilosanomaa tietämättömille. Tulokset antanevat odottaa itseään?
[ c ] ”Panem et circenses” -lähestymistapa: opiskelijoiden houkuttelemiseksi tehdään keskustakampus, johon opiskelijat ilosta hihkuen ympäri laajaa Suomemme maata tulevat. Tästä ei kai tarvitse enemmän kirjoittaa?
Miten tämä ongelma sitten ratkaistaan? Onneksi olen jo tukevasti eläkkeellä eikä minun tarvitse enää yöuniani tällä asialla menettää.
Kuulostiko tämä eläkeläisukon horinalta?
Oulun yliopisto lienee rahoitusmallin kohdalla n. 9%:n yliopisto. Ennen 2010 luku olimme ehkä 11% yliopisto.
Tutkintolukujen lisäksi rahoitukseen vaikuttaa määräajassa valmistuvien osuus, jossa olemme pärjänneet. Mutta muiden yliopistojen parannukset tutkintomäärissä ja valmistumisajoissa heikentävät siten osuuttamme.
Epäilen, ettemme enää juurikaan pysty parantamaan opintojen edistymistä. Siksi tutkintomäärien merkitys korostuu.