Muistan opintojeni alkuajoilta 1970-luvun lopulta minua pidemmälle edenneitten opiskelijoiden ensimmäiset kertomukset ’laitosparoneista’. Heidän käsissään oli niin opiskelijan graduaihe, mahdollinen tuntiassarius kuin myös jatko-opinnot.
Tuolloin yliopistot olivat valtion tilivirastoja. Professorit olivat presidentin virkaansa asettamia. Eräät heistä jaksoivat toistuvasti muistuttaa olevansa Kekkosen nimittämiä. Paroniksi en tiedä ketään Suomen itsenäisyyden aikana nostetun, mutta joillekin professuuri kelpasi aatelisarvoksi feodaaliyliopiston laitostiluksineen.
Tilivirastokausi päättyi vuoden 2010 alussa voimaan tulleeseen yliopistolakiin, jonka myötä yliopistoista tuli julkisoikeudellisia yhteisöjä tai säätiöyliopistoja. Yliopistolain 28 § antoi liki rajattomat vapauden organisoitumiseen: ”Yliopiston toiminnan ja hallinnon järjestämisestä määrätään yliopiston johtosäännössä ja sisäisissä määräyksissä”. Ääritapauksissa rajana näyttää olleen vain ylimmän johdon mielikuvitus.
Laki lopetti virastotyylisen kollegiaalisen päätöksenteon. Siinä hallintoelimen jäsenet ilmoittivat oman kantansa virkaikäjärjestyksessä nuorimmasta vanhimpaan. Niinpä vanhat patut ehtivät punnita omaa kantaansa kuultuaan edeltävien perustelut. Oletan joillakin häveliäisyyden ja oman edun tavoittelun olleen ristiriidassa.
Yliopistoissa tiedekuntaneuvostot ja vastaavat (Oulun yliopistossa tiedekuntahallitukset) ovat lakisääteisiä monijäsenisiä hallintoelimiä. Voisi olettaa, että hallintoelimessä tehdään päätöksiä, mutta yliopistolaki ei sitä edellytä tiedekuntatasolla. Niinpä Suomessa on tällä hetkellä kaksi yliopistoa, joissa tiedekuntaneuvostot eivät päätä yhtään mistään (myönnettävästi yhden alan Hanken ei liene kovin vertailukelpoinen Oulun yliopiston kanssa). Tällainen voi altistaa despotismille, johon jotkut ammoiset laitosparonitkin saattoivat sortua.
Alempana olevassa taulukossa olen arvioinut Suomen yliopistojen despotismiriskejä niiden voimassa olevien johtosääntöjen pohjalta. Kriteerinä esimerkiksi, kuinka monesta asiasta tiedekunnissa voidaan päättää ja miten tiedekunnat voivat vaikuttaa omien johtajiensa valintaan – jos edes voivat. Toki tiedekuntaneuvostojen päätösvalta voi olla näennäistäkin koskemalla toissijaisia seikkoja.
Arviointiasteikkoni on neliportainen. Despotismiriski on sitä pienempi, mitä enemmän vaaleilla valittu tiedekuntaneuvosto pystyy vaikuttamaan päätöksiin:
Luokittelukriteeri on karkea: arvioin riskin vähäiseksi, jos johtosäännön tiedekuntaneuvostolle listaamissa tehtävissä päätösasioita on 50% tai enemmän, riski on havaittavissa jos päätöskohtia on yli 30% mutta alle 50%, se on kohtalainen välillä 20-30% ja muutoin merkittävä. Dekanaattien valintamenettelyä olen arvioinut vastaavasti tiedekunnan kannasta poikkeamisen mahdollisuutta vasten.
Päätän tarkasteluni kahden yliopiston tiedekuntatason tehtävien listoihin. Ensin Helsingin yliopisto, jonka tiedekuntaneuvostoilla on todellista päätösvaltaa:
Toista ääripäätä edustaa Oulun yliopisto. Sen tiedekuntahallitukset eivät päätä yhtään mistään. Tällaista rimaa alempaa ei yliopisto enää voine limbota:
Vuoden 2010 johtosäännössä(*) Oulun yliopiston tiedekuntaneuvostot päättivät sentään kuudesta konkreettisesta asiasta seitsemän kohdan listassa. Todellakin. Onko lainsäätäjän ajatus ollut mahdollistaa päätösvallan vieminen vaaleilla valitulta elimeltä johtosääntökikkailulla?
Tilivirastokauden parhaimmat ja huonoimmat käytännöt, yliopistodemokratia ja yliopistofeodalismi, ovat yliopistolaitoksessa molemmat voimissaan rinnatusten. Joten kun Oulun yliopistoon pohditaan uusia tehtävänimikkeitä, niin nykyisen johtosäännön henkeen sellaiseksi sopisi myös ’paroni’.
(*) Vuoden 2010 johtosääntö löytyy 21.1.2022 ilmestyneen blogiartikkelin Avoimuutta ja läpinäkyvyyttä (2) lopusta.
Hieno analyysi ja perusteltu sivallus yliopistolaille!
Mutta miksi olet arvioinut Oulun yliopistossa riskin poiketa tiedekunnan dekaaniesityksestä vain kohtalaiseksi? Olen käsittänyt, että tiedekunnan kanta on sivuutettu ainakin kaksi kertaa.
Kuinka monesti rehtori on etukäteen kertonut tiedekunnille, kenet haluaa dekaaniksi ja keitä ei kelpuuta?
Riskitarkastelu pohjautuu pelkästään johtosääntöjen teksteihin.
Yliopistolain 27 §:ssä on lause ”Hallintoelimen jäsenet valitsee asianomainen yliopistoyhteisön ryhmä siten kuin johtosäännössä määrätään”. Käsitän tämän siten, että hallitus tai rehtori voisi koota tiedekuntaneuvostot haluamallaan tavalla, jos johtosäännössä noin säädettäisiin. Voisiko niillä silloin Oulun yliopistossa olla oikeastikin jotain päätösvaltaa?
Se, että hallitus ja rehtori ”kokoaisivat” tiedekuntahallitukset, olisi yllä olevan mukaan lainvastaista eikä johtosääntö voi olla ristiriidassa lain kanssa.
Ajattelen, että johtosääntö voisi määrätä valinnan tapahtuvan rehtorin esityksestä. Eikö silloinkin valitsija olisi asuanomainen ryhmä?
Olli ottanut tarkastelun kohteeksi jälleen tärkeän asian, joka Oulun yliopistossa on huonolla tolalla.
Mutta …. Hän toteaa mm, että ”Toista ääripäätä edustaa Oulun yliopisto. Sen tiedekuntahallitukset eivät päätä yhtään mistään.”
Asia on melkein noin, mutta kyllähän tiedekunta hallitukset voivat tuontea itsenä tärkeiksi ja päättää siitä, mitä mieltä ovat asioista. Voivat jopa äänestää tästä. Päättäjä sitten itse päättää, missä määrin tuon tiedekunnan muodostaman mielipiteen ottaa huomioon.
Seurasin eilen jenkkiyliopiston professorin Brendan Cantwellin esityksen ja heti päälle Ollin kommenttipuheenvuoron. Niistä selvisi eri yliopistojen toisistaan poikkeavat poliittiset tilanteet USA:ssa ja Suomessa joissakin yliopistoissa siirrytyn keskiajan feodaalijärjestelmään.
Olli, kommenttisi ansaitsisi laajemman lukijakunnan!