Professoriliitto antoi minulle tilaisuuden kommentoida Michiganin valtionyliopiston professorin Brendan Cantwellin akateemisen ja ilmaisuvapauden tilaa USA:ssa käsitellyttä webinaariesitystä 2.10.2025 (*). Tiivistän sikäläistä ja täkäläistä tilannetta pohtineen kommenttipuheenvuoroni keskeisen sisällön alle.
USA:ssa vahvan taloutensa ja oikeustieteensä laadun tukema Harvard oli 2.10.2025 asti toistaiseksi ainut yliopisto, joka oli kyennyt vastustamaan autoritaarista liittovaltion hallintoa. Sittemmin ainakin MIT, Penn ja Brown ovat kieltäytyneet sen rahoituksesta.
Professori Cantwell totesi, ettei USA:n perustuslaissa mainita akateemista vapautta. Siinä menetetty vaikuttamistilaisuus on saattanut harmittaa Harvardin yliopistoa, sillä se oli jo 124 vuotias kun perustuslaki laadittiin 1787. Toisaalta se aloitti oikeustieteen koulutuksen vasta vuosikymmeniä myöhemmin.
Suomen perustuslaista voi tuota vasten olla ylpeä. Sen 16§ takaa tieteen, taiteiden ja korkeakoulutuksen vapauden. Suomi ei silti ole poikkeus, sillä mm. Ranskan Espanjan, Belgian jne. perustuslaeissa on säädetty samoin.
Perustuslaillisiin takeisiin ei kuitenkaan pidä luottaa liikaa. Nimittäin suurin osa yliopistojen rahoituksesta on peräisin valtiolta. Tuota kautta meillä on aina ollut jonkinasteinen poliittinen kontrolli.
On perusteltua käyttää osa rahoituksesta vapaaseen, uteliaisuuteen perustuvaan tutkimukseen. Näin uutta tietoa voidaan luoda poliittisista intresseistä riippumatta. Rahoitusta voidaan ohjata myös strategisesti tärkeiksi katsotuille aloille. Jakosuhdetta voidaan tietenkin pohtia.
Lööppijulkisuutta poliitikko saa Suomessa kahdella varmalla tavalla: joko (1) esiintymällä päihtyneenä tai (2) hyökkäämällä tiettyjä ihmistieteiden aloja ja tutkimushankkeita vastaan. Jopa yksittäiset tutkijat ovat joutuneet maalitetuiksi. Toimivatko tuollaiset poliitikot perustuslain hengen vastaisesti?
Tekniikan professorina ihmettelen, miten halu oppia ihmisyydestä voi olla vahingollista, jos tutkimus ei riko eettisiä normeja. Ehkä ”paremmin tietävät” pelkäävät tuloksia?
Joidenkin poliitikkojen mielestä ihmistieteiden sijaan rahoitus olisi suunnattava tekniikkaan. Mutta vain pieni osa tuostakaan tutkimuksesta koskaan tuottaa markkinoitavia innovaatiota. Monissa niissäkin taloudellisen menestyksen voi ratkaista ihmisluonnon ymmärtäminen.
Suuri akateemisen vapauden uhka Suomessa on yliopistojen johtamismallit. Yliopistolaki antoi vuonna 2010 yliopistoille lähes täyden autonomian järjestää sisäinen toimintansa. Tuolla varjolla Oulun yliopistossa tiedekuntien vaalit menettivät merkityksensä. vuonna 2016. Yliopistomme onkin kopioinut keskiaikaisen feodaalijärjestelmän.
Australiassa heiluri on palaamassa ns. yritysmäisestä yliopistojen hallinnosta takaisin kollegiaalisiin menettelyihin. Joulukuussa 2025 ilmestynyt Australian senaatin raportti on kiintoisaa luettavaa. Muutos vastakkaiseen suuntaan tapahtui 1980 ja 1990 -lukujen vaihteessa, parikymmentä vuotta ennen Suomea. Mikähän tilanne on täällä reilun 20 vuoden kuluttua?
(*) Oma kokemukseni työskentelystä amerikkalaisessa yliopistossa on postdocina yli 35 vuotta sitten aivan erilaisessa maailmantilanteessa
In USA the university board members have key roles in fundraising. Some of them are big donors themselves. In Australia the same was expected from corporate types recruited to the boards. Instead, the outcome has been vastly inflated management compensations in the midst of redundancies.
How has that worked out in Finland? What is the tangible added value that the business people in the boards have provided?