Maaliskuussa 2012 yliopistomme missä mennään -tilaisuudessa tarkasteltiin tuloksellisuuttamme tulosneuvotteluissa OKM:n kanssa sovittuja tavoitteita vasten. Näitä on kiintoisaa verrata nykyiseen tilanteeseemme, sillä koulutuksen kohdalla olimme silloin(kin) yliopistojen heikoimmin suoriutuvia.
Vertailun vuoksi: vuonna 2023 (tiedot 15.1.2024) alempia ja ylempiä korkeakoulututkintoja syntyi yliopistossamme 1274 (tavoite 1600) ja 1441 (tavoite 1757). FTE-opiskelijoita oli 10710. Suhde ylemmät tutkinnot per opettajat ja tutkijat (1929 kpl 2022) oli 0.74, ja FTE-opiskelijat/opettajat ja tutkijat oli 5.55. Opintotukirajan 45 opintopistettä vuodessa saavuttaneiden opiskelijoiden osuus oli sentään noussut 55%:iin ja harjoittelukoulujen oppilasmäärä 1077:ään.
Yllä olevan taulukon ”tutkinnon suorittaneet % poistumasta” tarkoitti ylempiä korkeakoulututkintoja. Tuolloin tutkintosaantomme oli OKM:kin silloin tulosneuvotteluissa noteeraamaa luokkaa 63%, kun muun yliopistolaitoksen taso oli 69%. Aikoinaan ns. Kota-tietokannasta nämä pystyi helposti laskemaan, mutta nykyisin Vipunen ei tarjoa tähän ajantasaista yksiselitteistä tietoa.
Vipunen kuitenkin kertoo, että lukuvuonna 2016/17 Oulun yliopistossa lukion tai ammatillisen tutkinnon pohjalta opiskelun aloittaneista (pl. lääketieteen opinnot) oli viisi vuotta myöhemmin 33.0% ilman kandintutkintoa. Muussa yliopistolaitoksessa tuo osuus oli 27.7%. Tämä vastaa karkeasti aiempaa havaintoa yliopistomme noin %-yksikön verran muita korkeammasta vuotuisesta opintojen keskeytysosuudesta, joka kääntyy heikommaksi tutkintosaannoksi.
Opiskelupaikkaa valitsevaa saattaisikin kiinnostaa Oulun vs. muiden yliopistojen keskeyttämisen ikävähkö ns. vetosuhde (odds ratio): 1.29. Tämä tarkoittaa karkeasti liki 30% korkeampaa keskeytysriskiä.
Mutta tuohan oli tilanne vuosia sitten? Tokihan on tapahtunut parannusta? Valitettavasti sellaisesta ei ole näyttöä. Vastakkaista sellaista kuitenkin on mm. vuoden 2023 tutkintoluvuissa ja opintosuoritusdatasta nähtävissä olevissa opintojen alkuvaiheen ongelmissa. Niistä ei tietääkseni ole johtotasolla piitattu.
Tutkimuksen osalta missä mennään tilaisuudessa tarkasteltiin seuraavia saavutettuja tunnuslukuja ja tavoitteita:
Vuonna 2022 yliopistomme tuloksiksi laskettiin 2932 vertaisarvioitua tieteellistä julkaisua. Opettajaa ja tutkijaa kohden tuo on 1.5. Tätä juhlittaessa on muistettava, että vuodesta 2010 lähtien ns. muiden tieteellisten ja muiden julkaisujen rahoitusmallipaino putosi. Lisäksi 1.5 -suhteessa ovat mukana kotimaiset referee-julkaisut. Tohtorintutkintoja professoria kohti syntyi 0.81 vuonna 2022 (171 kpl). Täydentävän rahoituksen osuus tuotoista oli samana vuonna 41.7%.
Tämän blogiartikkelin ensimmäisessä taulukossa ylempien korkeakoulututkintojen tavoite 2010-12 oli 1570 ja alempien 1280. Sopimusneuvotteluissa OKM:n kanssa kesän korvilla 2012 tavoite katsottiin epärealistiseksi ja sitä pudotettiin hieman muistuttamaan lupausten ja toteutumien olevan kytköksissä. Tuolloin opiskelijoiden alkuvaiheen edistymisestä ennustettiin tutkintomäärien nousevan silloisista 6-7 vuotta myöhemmin. Tällaiset aikajänteet olisi muistettava nytkin.
Jään pohtimaan, millaisten tietojen perusteella yliopistomme tutkintotavoitteet on asetettu kaudelle 2021-2024? Faktojen vastainen toiminta ei mielestäni kuulu yliopistoon.
Peilaan tutkintotuloksia ja -tavoitteita jälleen ensi viikolla.
Lappernrannan valtava kanditavoitteen tuplautuminen osui silmiini. Miten siellä on mennyt?
Epäilen, että Lappeenrannan-Lahden teknillinen yliopisto laski ulkomaiselta lähialueeltaan saapuvien opiskelijoiden varaan. Mutta nykyistä kautta runteli ensin Covid19 ja sittemmin sota.
Tutkintomääränsä ovat sinänsä nousseet reippaasti, mutta lupauksista on jääty.
Oulun yliopisto on pelannut tutkintotavoitteilla ja toteutumalla jo 90- luvulla. Sillä tavoitteet toivat rahaa 2/3 osaa ja toteuma sen lopun. Lieneekö tässä tapahtunut mitään muutosta?
Tuolta ajalta jäi pahaa perimää, josta on ollut vaikea täysin irrota. Koulutuksen pitäisi olla selvemmin priorisoitu. Tiedekuntien organisoiminen tutkimusyksiköiksi ja yliopiston yhteisten kustannusten suhteeton sälyttäminen koulutuksen niskaan ei ole tuota tukenut.
Näin loppuvaiheen opiskelijana sanoisin, että opiskelijoiden hitaassa valmistumisessa tai yliopistosta putoamisena yksi suuri ongelma on, että monella juuri lukion päättäneellä nuorella ei ole tarpeeksi itseohjautuvuutta mitä yliopisto vaatii heti alussa. Noh jos alusta selviää niin opintojen loppuvaiheessa sitä saattaa ollakin. Jos ei selvinnyt niin yksi epäonnistumisen kokemus lisää elämään. Yliopistossa on myös aloja, jotka vaativat osallistumista luennoille, joka luo painetta opiskella sisäisen palon puutteessa. Mitenhän yleisesti läsnäolon vaatimisen ym. pakollisen osallistamisen kulttuuri kursseilla tutkintoalojen kesken korreloi opetusten tulosten kanssa?
Ainoassakaan työurani aikana kokemassani kolmessa ulkomaisessa yliopistossa ei opintojaan aloittavia (eikä edistyneempiäkään) jätetty ns. itseohjautumisensa varaan. Olen nähnyt ja osin omakohtaisestikin kokenut mm. (1) läsnäoloseurannat ja pakolliset kaikkien kurssien harjoitukset iltapäivisin samassa salissa; assarit olivat tukena ja poistua sai kun päivän tehtävät oli tehty, (2) pienet (<20) assarien harjoittamat harjoitusryhmät ja proffan tekemät viikkokokeet (joissa arvosteltiin niin assarin tuloksellisuus (!) kuin opiskelijatkin), (3) nuorten postdocien vastuuttaminen pienten (~25) opiskelijaryhmien opinnoista ja ko. ohjaajien tuloksellisuudesta pidettiin ranking-taulua.
Kaikkialla oli senioriproffia pitämässä 1-2 vsk:n kursseja. Voi olla, että jo heidän painoarvonsa toi laadunvarmistukseen riittävän resurssoinnin, mutta organisaatiokulttuuri taisi painaa eniten.
Uskon, että yliopistossamme opiskelija saisi tarvitsemansa oppimisen tuen, jos osaisi sitä odottaa ja vaatisi. Mutta tuo edellyttäisi jo melkoista itseohjautuvuutta. Siksi olisi vaikutettava organisaatiokulttuuriin.
Systeemin 2 näin käytössä USA:ssa. Tuolla on kääntöpuolena raskas vastuun kasautuminen kurssiassistenteille, joilla on paine käyttää illatkin opiskelijoiden opettamiseen. Tuttavani puolison PhD myöhästyi tuon vuoksi yli kaksi vuotta.