Lukiessani Oulun yliopiston hallituksen kokouksen 24.2.2026 esityslistaa hätkähdin sen kohdasta 9. Hetken luulin lukevani Pahkasika-lehden jälkipainosta.
Kyseisessä kohdassa ollaan antamassa rehtorille de facto yksinoikeus muutosneuvotteluiden käynnistämiseen ja muutosten toteuttamiseen. Tarvitaan vain hallituksen puheenjohtajan allekirjoitus, ei hallituksen päätöstä. Kyseinen kohta on kokonaisuudessaan alla:
Esittelijänä on rehtori itse. Jään pohtimaan, voiko kyse olla pelkästään hänen heikosta harkinnastaan? Onko rehtorin mielestä Oulun yliopistossa liian vähän muutosneuvotteluita? Vai onko takana jonkun muun tahon onnistunut vedätys, jolla tähdätään rehtorin ’ulkoistamiseen’?
Myötähäpeäisin vähemmän, jos esittelykohta olisi salattu ja olisin siten siltä välttynyt. Vielä enemmän myötähäpeän, jos hallitus päättää esityksen mukaisesti.
”Kengitysneuvotteluiden” lisäksi on mm. ”kuka johtaa ketäkin”, ”miten ePassit jaetaan” ja ”voidaanko työpisteiden käyttöastetta mitata RFID-tageilla, jotta voitaisiin perustella tiiviimpi tilankäyttö tulevaisuudessa?” -neuvotteluita.
Tähänkin asti on lain henkeä on mielestäni rikottu useasti, vaikka lopputulos sinänsä onkin ollut hyvä ja näennäisesti lakia on noudatettu. En näe, miten prosessin ”virtaviivaistaminen” voisi edesauttaa tätä.
ChatGPT muotoili ajatukseni näin:
Suomalaisessa yliopistojärjestelmässä kollegiaalisuus perustuu:
* Yliopistolaki
* yliopistojen itsehallintoon
* akateemiseen vapauteen
* henkilöstön ja opiskelijoiden osallistumiseen hallintoon
Kollegiaalisuus tarkoittaa, että:
* akateeminen yhteisö osallistuu päätöksentekoon
* valta ei ole pelkästään hierarkkista
* päätökset perustuvat asiantuntijuuteen
* johtaminen ei ole puhtaasti manageriaalista
Hallinnollinen delegointi
Jos hallitus delegoi operatiivisia päätöksiä rehtorille → tämä on normaalia corporate governance -rakennetta.
Se ei automaattisesti riko kollegiaalisuutta.
🔹 Mutta…
Jos delegointia käytetään:
* nopeuttamaan rakenteellisia muutoksia ilman todellista keskustelua
* kiertämään akateemisia toimielimiä
* muuttamaan toimintarakennetta ilman yhteisön vaikutusmahdollisuutta
→ silloin voidaan perustellusti sanoa, että kollegiaalinen kulttuuri heikkenee.
Tätä lukiessa olin vetäistä aamukahvin väärään kurkkuun. Yliopistolla on hallitus juuri tällaisten yksinvaltayritysten torppaamiseksi. Nyt hallituksen olisi vakavasti tarkasteltava rehtorin sopivuutta tehtäväänsä. Tämä ylilyönti kun ei ole edes ensimmäinen kerta, sillä viime vuonna hän yritti Oulun osalta estää lääketieteen tutkintouudistuksen. Silvén raportoi sen tässä blogissa. Vaikka tuo yritys ei onnistunut, niin ruma tahra ja epäluottamus jäi Montako muuta vastaava tapausta on jo ehtinytkään kertyä?
Lääkisviittaus on tähän 8.4.2025 julkaisemaani blogiartikkeliin https://www.silven.fi/index.php/2025/04/08/kivenhakkaustekniikka/
Kiitos Olli hyvästä avauksesta (jälleen). Enpä ota ihan suoraan kantaa tuohon esitykseen vaan kirjaan hieman omia ajatuksia, joita tuosta syntyi. Yhteistoimintakäytänteiden muuttaminen ei ole pelkästään tekninen hallintoratkaisu, vaan sehän oikeasti koskee yliopiston sisäistä vallanjakoa ja toimintakulttuuria.
Minun ajatus on ollut ja on edelleen, että yliopisto on itse asiassa tiedekunnat. (Tästä ajatuksesta löytyy maailmalta hauska tarinakin, mutta sen esittäminen hoidetaan jossain muussa yhteydessä). Tiedekunnissa tehdään tutkimus, opetus ja yhteiskunnallinen vaikuttavuustyö – siellä syntyy se arvo, jota yliopisto tuottaa ja tulokset, joita mitataan ja joiden perusteella yliopiston toimintaa rahoitetaan – olipa kyse ministeriön rahoituksesta tai eri tahoilta hankittavasta täydentävästä rahoituksesta. Hallinnon ja rakenteiden tehtävä on mahdollistaa tämä työ, ei etääntyä siitä.
Jos tiedekunnan toiminnan kehittäminen edellyttää rakenteellisia muutoksia, yhteistoimintamenettelyn tarve syntyy tiedekunnassa ja menettelyn tulee tapahtua siellä, missä vaikutukset konkretisoituvat. Tiedekuntatasolla tunnetaan substanssi, henkilöstö ja toiminnan reunaehdot. YT-prosessin siirtäminen kauemmas (rakenteellisesti ja henkisesti) tästä tasosta heikentää väistämättä osallisuuden kokemusta – ja pitkällä aikavälillä myös päätösten legitimiteettiä.
Kysymys tässä hallituksen päätöksessä lienee siitä, miten yhteistoimintamenettely hallinnollisesti hoidetaan tiedekunnissa – kuka päättää ja milloin mistäkin. Rehtorin toimivalta kuuluu luontevasti yliopiston kokonaisrakenteeseen, strategisiin linjauksiin ja yhteisiin palveluihin.
Kyse ei ole hallinnon vastustamisesta eikä muutosvastarinnasta. Kyse on periaatteesta: päätökset on tehtävä mahdollisimman lähellä sitä toimintaa, johon ne vaikuttavat.
Ehkäpä hyvä tässä yhteydessä myös muistuttaa, että yliopistolain henki korostaa yliopiston akateemisen yhteisön osallistumista päätöksentekoon. Hyvän hallinnon periaatteisiin kuuluu avoimuus, suhteellisuus ja vaikutusmahdollisuuksien turvaaminen niille, joita päätökset koskevat. Tässä valossa on perusteltua kysyä, vahvistaako esitetty muutos näitä periaatteita – vai kaventaako se niitä. Yliopiston vahvuus syntyy luottamuksesta ja akateemisen yhteisön kokemasta vaikutusmahdollisuudesta. Siksi hallituksen olisi syytä arvioida huolellisesti, mikä on hallituksen tehtävä myös muutostilanteissa sovellettaessa YT-lakia.
Hereillä oltiin tällä kertaa:
”
Kokouksessa tehty esittelijän muutettu päätösesitys: Hallitus päättää antaa pysyväismääräyksen, jonka allekirjoittaa hallituksen puolesta hallituksen puheenjohtaja sekä varapuheenjohtaja
…
Hallitus korostaa rehtorin ja puheenjohtajan jatkuvan yhteydenpidon merkitystä muutosneuvotteluja koskevassa valmistelussa ja päätöksentekotilanteissa.
Mikäli muutosneuvotteluiden henkilöstövaikutukset kohdistuvat useampaan kuin 10 henkilöön, on aina kyse strategisesta muutoksesta, josta päättää hallitus.”
Ihan hyvin hoksattu hallitukselta, että yli 10 henkeä on strateginen määrä.
Sitä vaan jään miettimään, jos tavoitteena on sääntelyn yksinkertaistaminen, mihin tarvitaan pysyväismääräys? Eikö tämä hallituksen päätös ole sellainen?
Hallitus oli hereillä ja näpäytti rehtoria.