Otsikossa ei ole kyse jalkapallon maailmanmestaruuskisoissa 26.6.2026 pelatun Hollanti-Tunisia -ottelun tuloksesta. Kyse on Suomen yliopistojen rehtorien erotilastosta 16.6.2026.
Tilastollinen todennäköisyys Suomen tiedeyliopistoissa henkilön saavuttaa ainakin yksi täysi rehtorikausi ’hallituksen armosta’ on suurin, jos sitä on edeltänyt nimitys suomalaisen yliopiston professuuriin. Tätä havaintoa puoltaa seuraava data alle yhden kauden rehtoreista. Neljästä tapauksesta yksi on ollut nimitetty professori. Siis 3-1.
| Yliopisto | Rehtorin nimi | Toimiaika yliopiston rehtorina | Suomalaisen yliopiston professuuri |
| LUT | Anneli Pauli | 2014-16 | Ei |
| ÅA | Moira von Wright | 2019-2021 | Ei |
| ÅA | Mikael Lindfelt | 2022-2025 | Kyllä |
| OY | Arto Maaninen | 2025-2026 | Ei |
Viimeisten 10 vuoden aikana Suomen tiedeyliopistoissa on rehtoreina toiminut kaikkiaan noin 35 eri henkilöä, joista karkeasti arvioin viiden tulleen täällä nimitetyn professorikunnan ulkopuolelta (yllä lueteltujen kolmen lisäksi Aallon Tuula Teeri ja Tampereen Mari Walls). Rehtoreista tietääkseni kaksi on joutunut jättämään tehtävänsä ennenaikaisesti sairauden vuoksi, minkä nyt katson tarkoittavan täyttä kautta.
Uskaltaudunkin suosittelemaan Oulun yliopiston hallitusta harkitsemaan huolella – ehkäpä bayesilaista todennäköisyyttäkin käyttäen:
P(B|A) = P(B)*P(A|B)/P(A), missä
- P(B) = lyhyen kauden priori-todennäköisyys: 4/35
- P(A) = muu kuin Suomessa professuuriin nimitetty rehtori: 5/35
- P(A|B) = muu kuin Suomessa nimitetyn professorin ehdolla lyhyt kausi: 3/4
Näistä saamme ’hallituksen armosta’ lyhyeksi jäävän kauden todennäköisyydelle ehdolla rehtorina muu kuin nimitetty professori P(B|A) = 3/5 eli 60%. Mikäli rehtoriksi valitulla on nimitys professuuriin, niin hallituksen ratkaisulla lyhyeksi jäävän kauden bayesilainen todennäköisyys on nykyisin 1/30, siis 3.3%.
Ennen Oulun yliopiston tapausta P(B|A)=2/5 (40%). Valintahetkellä 2024 professoritaustan omaavan rehtorin lyhyen kauden todennäköisyys hallituksen ratkaisulla oli 0.0%. Matemaattisesti tuolloin laskettavissa ollut 40.0%/0.0% -riskisuhde oli äärettömästi suurempi kuin nykyinen 60.0%/3.3%.
Analyyttisesti toimiva hallitus ymmärtänee seuraavaa: (1) vaikka muun kuin professoritaustaisen rehtoriksi valitun lyhyen kauden suhteellinen riski on ÅA:n rehtorin eron seurauksena pudonnut äärettömästä äärelliseksi; (2) professorin valinta rehtoriksi tarkoittaa silti olennaisesti pienempää lyhyeksi jäävän kauden riskiä.
Epäilen tottumuksen, tunteiden ja hallussa olevan rajallisen tiedon ohjaavan yliopiston hallituksen valintoja ja toimia. Ilmoittaudunkin tässä vapaaehtoiseksi pitämään hallitukselle vartin kestävän käytännön esimerkkiin pohjautuvan tiivistelmän käsitteistä logistinen regressio ja odds ratio; selittävänä muuttujana rehtorin tausta ja selitettävänä lyhyeksi jäävä kausi.
Kaleva ei ole vielä estänyt nimimerkkien käyttöä, joten ehtinen vielä kommentoida täällä.
Oulun yliopisto tarvitsee rehtoriksi ulkopuolelta tulevan yliopistoprofessorin. Tähän johtopäätökseen ei tarvita matematiikkaa vaan pelkkää järkeä. Hakijoissa on onneksi useita vaihtoehtoja.
Oma veikkaus yliopiston tulevaksi rehtoriksi on jompikumpi vararehtori eli Alahuhta tai Illikainen. Tuskin on hallituksella rohkeutta olla valitsematta jompaa kumpaa heistä ja ottaa joku suoraan talon ulkopuolelta. Itse kuitenkin ottaisin jonkun ulkopuolelta. Varmaan akateeminen kokemus olisi hyvä, mutta toisaalta voisi olla hyvä olla muutakin kuin yliopistokokemusta.
Tuoreen Kalevan uutisen mukaan aiempi aavistukseni, että yliopistolla saattaa olla sitten fantastisen yliopistouudistuksen ensimmäinen hallitus, joka tietää, mitä tekee, on ehkä oikea. Ainakin se näyttää riittävästi osaavan bayesilaista tilastotiedettä.
Rehtorin valinnassa voitaisiin käyttää seuraavaa Kurt Freiherr von Hammerstein-Equordin ohjetta:
Kurt Freiherr von Hammerstein-Equord (1878 bis 1943) war ein deutscher General und gehörte zum militärischen Widerstand gegen Hitler. Zur Unterscheidung und Eignung von Offizieren meinte Hammerstein:
„Ich unterscheide vier Arten. Es gibt kluge, fleißige, dumme und faule Offiziere. Meist treffen zwei Eigenschaften zusammen. Die einen sind klug und fleißig, die müssen in den Generalstab. Die nächsten sind dumm und faul; sie machen in jeder Armee 90 Prozent aus und sind für Routineaufgaben geeignet. Wer klug ist und gleichzeitig faul, qualifiziert sich für die höchsten Führungsaufgaben, denn er bringt die geistige Klarheit und die Nervenstärke für schwere Entscheidungen mit. Hüten muss man sich vor dem, der gleichzeitig dumm und fleißig ist; dem darf man keine Verantwortung übertragen, denn er wird immer nur Unheil anrichten.“
Taannoin saksalaisen kollegan suosituksesta hankin ja luin kirjan ”Making a career in dictatorship”. Sen mukaan autoritäärisissä systeemeissä ylin vallanpitäjä tukeutuu keskinkertaisuuksiin, tukahduttaa vapaan keskustelun korvaten sen viestintäorganisaatiollaan, harjoittaa nepotismia ja käy eriäviä kantoja esittävien kimppuun turvallisuuskoneistolla. Näille löytyvät suorat vastineet Oulun yliopistostakin.
Onpas Ollilla taas ajankohtainen aihe ja kiinnostava näkökulma. Tämä keskustelu ja rehtorihaku ilmentävät täydellisesti laajempaa johtamisjärjestelmän valuvikaa. Minuahan kiinnostaa erityisesti johtaminen. Kun rehtorikarsinnassa keskeiseksi kriteeriksi nostetaan perinteinen akateeminen urakierto ja organisaatiokaaviossa kiipeäminen, järjestelmä mittaa lähinnä sitä, kuka on ”oleillut kaikkein moitteettomimmin yliopiston johtotehtävissä” – ilman suurempia virheitä tai häiriöitä. Lainasi minäkin tähän itseäni viisaampaa – toista Pekkaa eli Pekka Himasta. Hän eräässä tilaisuudessa Oulun Lasaretissa totesi, yliopistossa oppiminen ei ole opiskelijoille tärkeää vaan oleilla riittävän kauan moitteettomasti opiskelijan ominaisuudessa, jonka jälkeen voi siirtyä työelämään oleskelemaan noitteettomasti.
Tämä liittyy myös Juhan mainitsemaan luokitukseen ja Ollin huomioon keskinkertaisuuksien suosimisesta. Yliopistoyhteisö voidaan usein jakaa karkeasti kolmeen: niihin, jotka aidosti tavoittelevat strategista kehitystä ja kansainvälistä menestystä; niihin, jotka hakevat järjestelmästä maksimaalista henkilökohtaista hyötyä ja omaa urakehitystä; sekä passiiviseen enemmistöön.
Ongelma syntyy, kun hallintoelimiin hakeutuu ja valitaan suhteettoman paljon tämän toisen ryhmän edustajia. Tällöin yliopistoon rakentuu suosimisen ja myötäilyn kulttuuri, jossa kunnianhimoiset ja kriittiset muutosjohtajat koetaan uhkana. Kun kovia, mitattavia tulosnäyttöjä dekaanin tai vararehtorin kausilta ei vaadita eikä arvioida, valintajärjestelmä suojelee itseään riskittömillä ja järjestelmälle tutuilla ehdokkailla. Esimerkiksi dekaanina ja varehtorina toimiessaan professori julkaisee (erilaisten porukoiden kanssa kirjoittaen) viitisenkymmentä tieteellistä artikkelia – tämä ei osoita kyvykkyyttä dekaanina tai vararehtorina. Voisi jopa ajatella ajankäyttöä ihan toissijaisiin tehtäviin.
Jos ja kun johtamisjärjestelmä tuottaa päätöksiä, joissa ansioitunein ja tuloksellisin sivuutetaan sekundääristen syiden tai puhtaan urakierron vuoksi, kyse on systeemitason ongelmasta. Aito, kunnianhimoinen tuloksellisuusvastuu vaatisi sitä, että ehdokkaita mitattaisiin tehtyjen strategisten tekojen – ei hallintotuolilla istuttujen vuosien – perusteella.
En kirjoita enempää, vaan jään odotteleen, million nice-näkökulma otetaan keskusteluun mukaan.