Yliopistomme keskittyi kymmenkunta vuotta sitten kehittämään tilojaan toiminnan ehdoilla. Tästä kertoo mm. vuoden 2012 lopun yliopiston uutiskirjeartikkelini.
Artikkelin sisältö on edelleenkin ajankohtainen toipuessamme pandemia-ajasta.
Kampuskehityksen Väylällä
Pari viikkoa sitten valtakunnan päälehti kaipasi Aalto-yliopiston pääkampukselle kansainvälisten yliopistojen kaltaista kuhinaa ja viihtyisyyttä. Varmasti erinomaisen hyvästä syystä. Nimittäin välittömästi mieleeni hypähtivät Otaniemen hyytävät vihurit, rätinkokoiset räntähiutaleet ja autonrenkaiden lennättämä koiranjätökset homogenisoinut musta loska.
Artikkelin laatijalla oli selvä tuntuma, että Aalto-yliopistosta puuttuu jotain olennaista. Hän ei kuitenkaan kyennyt yksilöimään, mikä toiminnallisesti erottaa Otaniemen kampuksen esimerkiksi amerikkalaisista. Tai jopa Oulun yliopistosta!
Eroista ehkä isoin on hyvin näkyvä, mutta ei aivan helppo hoksata: julkisesti yhdessä opiskelevat ryhmät. Missä vain on pöytä ja penkit tai muutama tuoli, siellä on myös työskenteleviä opiskelijoita. Tietenkin ilmastollisesti miellyttävämmissä paikoissa niitä on myös ulkona.
Otaniemen kirjaston ankeuttavassa lukusalissa on pitkät pöydät ja tiukka vaatimus hiljaisuudesta. Rakennusten auloissa on pääsääntöisesti vain vaatenaulakot. Helsingin yliopiston hienon Aleksandrian kirjaston yleisissä ryhmätyöpisteissä olen laskenut vain nelisenkymmentä paikkaa.
Yhteistyötä ei siis edes odoteta – paitsi ehkä ryhmätyöskentelytaitoja erikseen opettavilla kursseilla. Tuollaiset näyttävät ainutlaatuisiksi innovaatioiksi ylennettyinä ajoittain rikkovan pääkaupungin medioiden uutiskynnyksen. Mutta voiko tämän selkeämmin osoittaa ammottavaa kuilua ’hyvien kansainvälisten yliopistojen’ kulttuuriin?
Oulun yliopistossa erityisesti kirjasto on vuosia investoinut opiskelijoiden yhdessätyöskentelyn helpottamiseen. Nykyisin se tarjoaa peräti 500 viihtyisää ryhmätyöpaikkaa mm. Telluksessa ja Pegasuksen kakkoskerroksen vieressä. Niiden hyödyntämisaste on erittäin korkea.
Tietenkään kaikki opiskelu ei voi perustua ryhmätyöskentelyyn. Näemme sosiaalisen median ja internetin kautta levitettyjen massakurssien tehneen globaalin läpimurron. Häkellyttävän samanaikaisesti paikallisen henkilökohtaisen vuorovaikutuksen merkitys näyttää kasvavan.
Tähän kehityskulkuun on tarttunut yliopistomme arkkitehtuurin osasto. Se on tutkimassa opiskelijoille, tutkijoille ja muulle henkilökunnalle suunnattuja ryhmätyötilakonsepteja, joissa vuorovaikutteiseen ryhmätyöhön soveltuviin tiloihin tuodaan lisäksi digitaalinen työskentelyulottuvuus. Tällaista tilaa voisi kutsua vaikkapa toisen sukupolven ryhmätyötilaksi. Vuodenvaihteessa toteutetaan pilottiprojektina ’Media Lounge’. Sen parhaiksi havaittuja ratkaisuja on tarkoitus monistaa kampuksillemme. Eikö juuri teknologiakaupunki Oulussa voisi kehkeytyä opiskelu- ja työskentelykulttuuri, joka perustuu sekä fyysisten puitteiden ruokkimaan välittömään yhteistyöhön että digitaalisen median tarjoamiin toimintamahdollisuuksiin? (ks. alaviite (*))
Ainakin visioissaan vuokranantajamme Suomen yliopistokiinteistöt on ajan tasalla. Linnanmaan kampusrakennus ja sen läpäisevä Väylä on nähty hienoksi mahdollisuudeksi edistää opiskelun, opetuksen ja tutkimuksen yhteisöllistä kulttuuria saman katon alla.
Kehityskuluissa olisi kyse rakennuksien, tilojen ja kalusteiden mukauttamisesta toimintaamme. Samalla Linnanmaan keskeiseksi ’sosiaalisen median alustaksi’ voikin paljastua konkreettinen tila. Monen hukkaneliöinä väheksymää Väylää kun käyttää jokainen kampuksella työskentelevä.
Väylän varrelle sijoitetuilla toiminnoilla, niiden ja ihmisten näkyvyydellä vaikutetaan kaikkien mielikuviin yliopistostamme. Toivommeko niihin kuuluvan pelkästään uniikin värimaailman, vaatenaulakot, ruokalat ja tietokoneraakkien rivit? Onneksemme ykköseksi ei nykyisinkään jää pelkkä loska.
(*) Muistelen, että medialounge-toteutuksen suunnitteli Sari Hirvonen-Kantola
Tässäpä oli jo yhdeksän vuotta sitten tiivistettynä tilojen alistaminen toiminnalle eikä toisin päin.
Ilmeisesti Helsingin yliopisto huomasi virheensä, sillä sittemmin Alexandrian kirjaston työskentelypöytiä on lisätty. Viihtyisyydessä se silti häviää Tellukselle.