Voisimmepa opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) rahoitusmallinkin vuoksi olettaa yliopistojen tavoittelevan tutkintoa mahdollisimman monelle aloittaneelle opiskelijalle. Tutkinnon pitäisi olla työmarkkinoille kelpaava osaamistakuukin.
Nykyisessä rahoitusmallissa palkitaan yliopistoja tavoiteajassa tai siitä 12 kuukauden sisällä valmistumisesta. Tämä periaate tuli voimaan 2021 ja on jyrkentynyt 2025 lähtien. Yliopistojen oletetaan toimivan tällaisten kannustimien pohjalta, joten niiden vaikutuksen pitäisi näkyä tulosdatassa.
Seuraavassa taulukossa vertaillaan lukuvuosina 2014/2015 ja 2019/2020 opintonsa aloittaneita. Data on 2019/2020 kohdalla uusin tarjolla oleva. Tuolloin rahoitusmalli palkitsi tutkintojen lisäksi 55 opintopistettä lukuvuodessa suorittaneista. Tämäkin liittyi opintojen edistymisnopeuteen ja oletettavasti ohjasi yliopistoja investoimaan opintopolkujen suunnitteluun. Lääketieteen ohjelmat eivät ole tarkastelussa mukana, sillä niissä ei ole ollut kandintutkintoa. Datan lähde on OKM:n Vipunen.
Lukuvuonna 2014/15 Oulun yliopistossa aloittaneista tavoiteajassa + 12 kuukaudessa kandiksi oli päässyt karkeasti puolet aloittajista. Ero keskiarvoon ei ollut tilastollisesti merkittävä. Viisi vuotta myöhemmin aloittaneiden neljän vuoden saannon näemme Oulun yliopistossa jäävän keskiarvon alapuolelle toiseksi heikoimpana. Se on myös parantanut kolmanneksi heikoiten, vaikka kehittymismarginaalia olisi ollut runsaasti. Tässä yhteydessä olisi tietysti kiinnostavaa ymmärtää Turun yliopiston heikon kehittymisen taustaa.
Seuraavassa taulukossa on vertailtu vuosien 2015 ja 2019 hakupaineita (kuhunkin opiskelupaikkaan ensisijaisesti hakeneiden keskimäärää; vuoden 2014 tietoja ei valitettavasti ole tarjolla) kanditutkintojen nopeutumista vasten. Käytännössä kaikki opiskelupaikat on täytetty, joten kandiksi edenneiden ja hakupaineen muutosten väliseksi selitysasteeksi voi laskea 0.68%. Korrelaatiokerroinkin on alle 1%:n.
Selityksiä opintojen edistymisen ja tutkintosaannon muutoksille on siis haettava muualta kuin hakupaineesta.
Onkohan yliopistoissa analysoitu koulutusten tulos-panos-suhteita OKM:n rahoitusmallia vasten? Kannustaako opintojen etenemisen ja valmistumisen nopeudesta palkitseva rahoitusmalli hylkäämään opinnoissa hitaammin käynnistyvät?
Missä määrin rahoitusmallin määrittämästä nollasummapelistä käynnistynyt vaatimustason minimointikilpa? Olen havainnut, että monissa tekniikan ohjelmissa konkreettisten harjoitus- ja erikoistöiden osuus on selvästi pudonnut alle kahdessa vuosikymmenessä.
Voimmekin jo pohtia koulutus- ja tutkinto-ohjelma -nimikkeiden semanttista eroa.
Selitysasteen laskennan takana oleva hakija- ja paikan vastaanottodata on alla.
Toimitustäsmällisyys ja saanto ovat kaksi hyvää mittaria organisaation kyvykkyydelle tuottaa tulosta. Ollin mittarit kuvaa yliopiston tekemisen tasoa tästä näkökulmasta. Ajattelin toimia helpolla tavalla ja kysyin ChatGPT’ltä: ”Miten kuvaisit yritystä, jonka toimitustäsmällisyys on 50 %?”
Vastaukseksi sain mm:
”Yritys, jonka toimitustäsmällisyys on 50 %, voidaan kuvata usealla tavalla – riippuen siitä, katsotaanko asiaa asiakkaan, johdon vai tutkijan näkökulmasta.
Ytimekäs kuvaus
• Kolikonheittoyritys: asiakas ei voi tietää, toteutuuko lupaus vai ei.
• Epäluotettava toimittaja: toimituslupaus ei toimi päätöksenteon perustana.
• Prosessiltaan epävakaa organisaatio: suorituskyky vaihtelee hallitsemattomasti.
Liiketoiminnan näkökulma
50 % täsmällisyys on useimmilla toimialoilla:
• selvästi heikko suorituskyky
• merkki prosessien ohjauksen ongelmista
• usein oire ennustamisen, kapasiteetinhallinnan tai priorisoinnin puutteista
Tämä taso syö:
• asiakasluottamusta
• hintapreemiota
• pitkäaikaisia asiakassuhteita
Johtamisen tulkinta
Se kertoo usein jostakin seuraavista:
• Lupauksia annetaan ilman operatiivista realismia
• Toimitusketjua ei johdeta datalla
• Mittarit eivät ohjaa käyttäytymistä
• Poikkeamiin on totuttu (”normalisoitu epäonnistuminen”)
Akateemisen tyylinen kiteytys
“Organisaation toimituskyvykkyys on satunnaisvaihtelun tasolla, mikä viittaa kypsymättömään operatiiviseen ohjaukseen ja heikkoon palvelulupauksen hallintaan.”
Ymmärrän, että Ollin käsitys tilanteesta on tuon akateemisen kiteytyksen mukainen.
Olli on aiemmin viitannut hallintorakenteen systeemivikaan muista yliopistoista erottumisen selityksenä. Olen pitkälti samaa mieltä. Sen sijaan, että yliopiston puolelta tehtäisiin kaikki opiskeluissa pysymiseksi, niin ei tehdä mitään. Kuitenkaan opiskelua ei estetä.
Opetustyöhön on kaikkien vaikea motivoitua, jos sitä ei arvosteta ja nähdä tärkeäksi.
Helsingin yliopisto on ollut paras parantaja, mikä viittaa ’Iso pyörä’ -prosessin ainakin osittaiseen onnistumiseen. Vaikka en ollut sen suurimpia kannattajia, niin silppu on vähentynyt ja opiskelijan on helpompi koota lukujärjestyksensä. Toisaalta päävirroista poikkeava opiskelu on saattanut hankaloitua. Comme ci, comme ça.
Oulun yliopiston johto on vieraantunut koulutustehtävästä. Merkitystä on vain hankitulla tutkimusrahalla ja JuFo-3-julkaisuilla, joista on saanut eniten OKM:n tulosrahaa. Johdon suosikeille järjestetään palstatilaa nettisivuilla ja paikallislehdessä ymmärtämättä tuollaisista nostoista omalle väelle syntyvää tympeää mielikuvaa. Oma lukunsa on muuttosuunnitelmat, kun muuta ei päähän mahdu.
Tässä ympäristössä budjettia vailla oleva tutkinto-ohjelman vastuuhenkilö on voimaton vaikuttamaan mihinkään. Edes karmeimpiin laiminlyönteihin ei pysty puuttumaan. Korjattavaa olisi paljon, mutta osaamista ei yliresurssoidulla hallintoportaalla ole kuin paskanjauhantaan.
Analyysiin voisi lisätä vielä tilastollisen merkitsevyyden. Oulun yliopiston 2019/2020 aloittaneiden ja kandiksi valmistuneiden kohdalla erolle keskiarvoon saa p<0.01. Kun olen tätä touhua jo jonkin aikaa seurannut, niin epäilen kovasti, että yliopisto ei tästä nouse ilman isoa veren vaihtoa eteläpäädyssä.
Mitä voikaan odottaa, kun toisilla on vallaton vastuu ja toisilla vastuuton valta?