Ensimmäiset yliopistofuusiot on Suomessa jo nähty ja yliopistot ovat hankkineet ammattikorkeakouluja (AMK) määräysvaltaansa perustaen konsernejakin. Lienee helppo ennustaa kehityksen aikaa myöten johtavan opetus- ja kulttuuriministeriön rahoitusmalliratkaisuihin, joiden luonne riippuu strategisesta valinnasta: säilytetäänkö ammattikorkeakoulut edes näennäisesti itsenäisinä vai ei? Vai jätetäänkö niitä ollenkaan? Ja montako yliopistoa Suomeen jätetään?
Tässä OKM:n pohdinta kulminoitunee aluksi kysymykseen omistus- ja konsernirakenteiden mahdollisesti tuomista säästöistä ja tehostumisista. Ehkä seuraava ajatus on fuusioida yliopistoja ja ammattikorkeakouluja rinnakkaisten toimintojen vähentämiseksi?
Taulukko alla näyttää OKM:n perusrahoituksen osuudet ammattikorkeakoulujen liikevaihdosta 2016 ja 2025. Kaksi toiseksi alinta riviä osoittaa yliopistojen määräysvallan vaikutuksen ammattikorkeakoulujen keskimääräiseen kehitykseen vähäiseksi. Pieni paremmuuskin on näennäistä juontuen tuoreista Vaasan ja Jyväskylän yliopistojen vuosina 2025 ja 2026 tekemistä VAMK ja JAMK -hankinnoista. Muutoin ero on toisin päin, kuten näemme alimmilta riveiltä. Eräs asiantuntija totesikin yksityisesti, että viimeksi AMK:ien enemmistöomistuksia hankkineilla yliopistoilla on ollut vähemmän aikaa mokata.
Valitettava havainto on Oulun ammattikorkeakoulun (OAMK) jääminen kehityksessä toiseksi heikoimmaksi kansanopistojen yhteistyöstä ponnistaneen humanistisen ammattikorkeakoulun jälkeen. Voiko tätä selittää muutoin kuin monialaisia verrokkejaan heikommalla johtamisella?
OAMK:n osuus AMK:ien henkilöstöstä 2016 oli 6.0% ja 2025 4.1% htv-luvun tippuessa 14.8%. Samalla aikavälillä ammattikorkeakoulujen htv-suorite kasvoi yli 23.5%. OAMK:n hyöty Oulun yliopiston virallisesti markkinoimasta arvosta ”onnistumme yhdessä” jääkin valitettavan kyseenalaiseksi.
En lukijoitteni toiveitten vuoksi – ainakaan vielä – ole kyennyt irtoamaan AMK-asioiden käsittelystä
Osuva ja karu analyysi, kiitos tästä.
Kirjoituksesi herättää vahvan dejavu-tunteen. Peilaan Tampere3-hankkeen alkuperäisiin visioihin ja siihen, mitä siitä lopulta jäi käteen. Alussa, kun hanketta esiteltiin laajasti ja moni oli ”haltioissaan”. Itse olin mukana yhdessä Teknologiateollisuuden kokouksessa, jossa hanketta esiteltiin kolmen korkeakoulun rehtorin toimesta. Uskottiin, että nyt luodaan jotain aitoa Bolognan sopimuksen henkeä ilmentävää: joustavia opintopolkuja, raja-aitojen murtamista ja dynaamista osaamisen kehittämistä ilman keinotekoisia siiloja.
Kuinka sitten kävikään? Radikaalin tutkintouudistuksen sijaan saatiin kaksi erillistä, kankeaa opintohallintojärjestelmää ja niiden väliä paikkaamaan rakennettu erillinen ristiinopiskelupalvelu (RIP – Rest-In-Peace). Alkuperäinen visio yhdestä sujuvasta polusta käytännössä haudattiin.
T3, Suomen Virtuaaliyliopisto, JOO/JOOPAS yms esimerkkisi kanssa todistavat että kyseessä on krooninen johtamisongelma kaikilla tasoilla, aina opetus- ja kulttuuriministeriöstä korkeakoulujen ylimpään johtoon. Strategioissa luvataan ”yhdessä onnistumista”, mutta käytännössä fuusiot ja konsernirakenteet näyttäytyvät valtapelinä ja hallinnollisena tehottomuutena. Yhdessä tekemisen sijaan on tehty hallinnollinen himmeli, jonka laskun maksavat opiskelijat, henkilöstö ja alueen elinkeinoelämä.
Kiitän professori Silveniä blogiartikkelin pätevästä analyysista ja professori Kessiä asiantuntevasta taustoituksesta. On hienoa lukea jäsenneltyjä arvioita johtamishypen sijaan. Tässä systeemissä toimivista ainoastaan johtajien mielestä kaikki on kunnossa.
Mutta miten, arvoisat professorit Silven ja Kess, uudistaisitte järjestelmää aiheuttamatta vuosien sekaannusta?
Sanoisin, että ratkaisuvaihtoehtoja on useita. Yksi hyvä on ottaa pohjaksi: California Master Plan for Higher Education. Tämä tekee kolme asiaa paremmin kuin mikään muu malli maailmassa:
1. Se luo kristallinkirkkaan työnjaon: Huippututkimus, ammatillinen korkeakoulutus ja alueellinen jatkuva oppiminen erotetaan omiksi huippuyksiköikseen, jolloin kaikki tekevät sitä, missä ovat parhaita.
2. Se poistaa umpikujat: Malli luo lakisääteisen, suoran väylän oppilaitoksesta toiseen. Jos menestyt ammattikorkeakoulussa, sinulla on automaattinen oikeus jatkaa tiedeyliopistoon ilman uusia pääsykoeruljansseja.
3. Se yhdistää massakoulutuksen ja huippulaadun: Se mahdollistaa korkean koulutustason koko kansalle, mutta suojelee samalla kärkiyliopistojen rauhaa tehdä maailmanluokan tiedettä – vähän niin kuin Piilaakso.
Muitakin malleja kyllä löytyy – niistä tuonnempana, jos on tarve.
Tarvitaan kunnianhimoa. Tämä näyttää himmenevän ja siitä todistuksena myös tuoreet PISA-luvut.
En täysin allekirjoita Ollin ajatusta siitä, että OKM:n perusrahoituksen osuutta budjetista voisi suoraan pitää ammattikorkeakoulun laadun mittarina. Tähän vaikuttaa oleellisesti etenkin korkeakoulun koulutusportfolio. Tyypillisesti opiskelija- ja tutkintomäärät ja näinollen rahoitus ovat suuria etenkin ICT-alalla ja liiketoiminnassa. Vastaavasti taas pieniä esimerkiksi kulttuuri- ja luonnonvara-aloilla. Maakuntatason rahoitusta (etenkin ESR ja EAKR) taas on saatavilla tasaisemmin, jolloin ulkopuolisen rahoituksen osuus jää pienemmäksi suurten koulutusvolyymien aloilla. On myös syytä huomata, että ammattikorkeakoulut ovat saaneet erittäin niukasti kilpailtua tutkimusrahoitusta, kuten Horisontti- tai Akatemiarahoitusta.
Oulun ammattikorkeakoulun tapauksessa kyse on toki myös tietoisista valinnoista. Opetus- ja TKI-organisaatiot erotettiin toisistaan vuonna 2023, minkä jälkeen opetus ja TKI-toiminta ovat olleet toisistaan riippumattomia.
HTV-luvun lasku taas on nähdäkseni huolestuttavaa. OAMK:n osuus tutkintomääristä ei ole merkittävästi muuttunut, vaikka henkilötyövuosien osuus on laskenut huomattavasti. Oulun ammattikorkeakoulu Oy on tehnyt viimeisen viiden vuoden aikana noin 11 miljoonaa euroa voittoa. Tästä huolimatta opetushenkilöstöä vähennettiin entisestään kevään 2026 yt-neuvotteluissa. Sijoitusvarallisuuden voimakas kasvattaminen selittää osaltaan henkilöstön vähäistä määrää, joka taas vaikuttaa suoraan ryhmäkokoihin ja opetuksen laatuun.
Pääoman kasvattaminen ei tietenkään ole välttämättä huono asia, mutta lopulta pääoman tulisi investointien ja kehittämisen kautta näkyä korkeakoulun toiminnassa ja ennen kaikkea opetuksen laadussa. Jäämme odottamaan.
Ilman mitään ylimääräisiä hallintohimmeleitä hyvä harjoitus olisi tunkea kaikkien AMK:n JA yliopiston kurssien kurssisisällöt (ts. kaikki luentokalvot ja harjoitusohjeet) johonkin LLM-härdelliin ja vertailla miten kurssit suhtautuvat toisiinsa. Ja ihan rohkeasti katsoa myös ihan ammattikoulujenkin puolelle, toki parin kuukauden sisällöt ehkä toivottavasti voidaan kattaa meillä muutamassa tunnissa.
Tätä toivoin ihan meidän koulutusohjelmankin sisältä – olisi hienoa tietää mitä opiskelijat osaavat omalle kurssille tullessa, jotta sen päälle pystyisi rakentamaan.
Oma kuplani on tietotekniikassa, ja otsikkotasolla melko moni OAMK tietotekniikan kurssi on otsikkotasolla päällekkäisiä meidän kanssa. Oletettavasti/toivottavasti yliopiston kurssit antavat valmiudet niiden viimeisten syventävien kurssien suorittamiseen ja samannimiset AMK-kurssit taas välttämättä ei, mutta tässäkin tapauksessa olisi hyvä tietää miksi eivät.
Tämä jälkeen sitten voi miettiä onko jotain, jota voisi opettaa yhdessä, mitä taas ehdottomasti erikseen ja ehkä mahdollistaa se, että yliopiston puolella olisi enemmän tutkimuspohjaista opetusta, johon nyt varmaan opettajakunnalla on enemmän innostusta.
Käytännössähän massaperuskurssit kannattaa omia itselleen vaikkei niiden opettaminen ei voisi vähempää kiinnostaa, koska niistä saa hyvän kasan rahaa, ja yhteistyöllä tämä raha voisi mennä muualle.
Käsittääkseni aikoinaan on käyty keskusteluita ja tehty jopa alustavia muistioita koulutusvastuiden jakamisesta Oulun yliopiston ja Oulun ammattikorkeakoulun välillä, kun yhteistyötä oli tarkoitus tiivistää omistajuuden myötä. Näistä suunnitelmista ei lopulta mikään ole toteutunut. Tai sitten niitä ei edes ollut olemassa. Koska en itse niihin osallistunut, en voi varmasti sanoa suuntaan tai toiseen.
Yliopisto ei ole ollut halukas luopumaan mistään kandidaattitason koulutuksesta eikä OAMK YAMK-ohjelmistaan. Toiseen suuntaan luopumisesta tuskin on edes keskusteltu.
Molemmissa taloissa (ja myös eri osastoilla/tiedekunnissa) opettaneena arvioisin, että päällekkäisyyksiä on paljon, mutta läheskään identtisiä tutkinto-ohjelmia ei löydy. Yksi keskeinen ero on koulutustausta. Ammattikorkeakoulun perustutkinto-opiskelijoista jopa puolet on suorittanut ammatillisen toisen asteen tutkinnon, jonka sisältö on yleissivistävissä aineissa nykyään dramaattisesti lukiokoulutusta suppeampaa.
YAMK-tutkinto taas eroaa maisterin tai DI:n tutkinnosta jo lainsäädännönkin kannalta, koska sen aloittaminen vaatii aina kahden vuoden työkokemusta AMK-tutkinnon jälkeen.