Ensimmäiset yliopistofuusiot on Suomessa jo nähty ja yliopistot ovat hankkineet ammattikorkeakouluja (AMK) määräysvaltaansa perustaen konsernejakin. Lienee helppo ennustaa kehityksen aikaa myöten johtavan opetus- ja kulttuuriministeriön rahoitusmalliratkaisuihin, joiden luonne riippuu strategisesta valinnasta: säilytetäänkö ammattikorkeakoulut edes näennäisesti itsenäisinä vai ei? Vai jätetäänkö niitä ollenkaan? Ja montako yliopistoa Suomeen jätetään?
Tässä OKM:n pohdinta kulminoitunee aluksi kysymykseen omistus- ja konsernirakenteiden mahdollisesti tuomista säästöistä ja tehostumisista. Ehkä seuraava ajatus on fuusioida yliopistoja ja ammattikorkeakouluja rinnakkaisten toimintojen vähentämiseksi?
Taulukko alla näyttää OKM:n perusrahoituksen osuudet ammattikorkeakoulujen liikevaihdosta 2016 ja 2025. Kaksi toiseksi alinta riviä osoittaa yliopistojen määräysvallan vaikutuksen ammattikorkeakoulujen keskimääräiseen kehitykseen vähäiseksi. Pieni paremmuuskin on näennäistä juontuen tuoreista Vaasan ja Jyväskylän yliopistojen vuosina 2025 ja 2026 tekemistä VAMK ja JAMK -hankinnoista. Muutoin ero on toisin päin, kuten näemme alimmilta riveiltä. Eräs asiantuntija totesikin yksityisesti, että viimeksi AMK:ien enemmistöomistuksia hankkineilla yliopistoilla on ollut vähemmän aikaa mokata.
Valitettava havainto on Oulun ammattikorkeakoulun (OAMK) jääminen kehityksessä toiseksi heikoimmaksi kansanopistojen yhteistyöstä ponnistaneen humanistisen ammattikorkeakoulun jälkeen. Voiko tätä selittää muutoin kuin monialaisia verrokkejaan heikommalla johtamisella?
OAMK:n osuus AMK:ien henkilöstöstä 2016 oli 6.0% ja 2025 4.1% htv-luvun tippuessa 14.8%. Samalla aikavälillä ammattikorkeakoulujen htv-suorite kasvoi yli 23.5%. OAMK:n hyöty Oulun yliopiston virallisesti markkinoimasta arvosta ”onnistumme yhdessä” jääkin valitettavan kyseenalaiseksi.
En lukijoitteni toiveitten vuoksi – ainakaan vielä – ole kyennyt irtoamaan AMK-asioiden käsittelystä
Osuva ja karu analyysi, kiitos tästä.
Kirjoituksesi herättää vahvan dejavu-tunteen. Peilaan Tampere3-hankkeen alkuperäisiin visioihin ja siihen, mitä siitä lopulta jäi käteen. Alussa, kun hanketta esiteltiin laajasti ja moni oli ”haltioissaan”. Itse olin mukana yhdessä Teknologiateollisuuden kokouksessa, jossa hanketta esiteltiin kolmen korkeakoulun rehtorin toimesta. Uskottiin, että nyt luodaan jotain aitoa Bolognan sopimuksen henkeä ilmentävää: joustavia opintopolkuja, raja-aitojen murtamista ja dynaamista osaamisen kehittämistä ilman keinotekoisia siiloja.
Kuinka sitten kävikään? Radikaalin tutkintouudistuksen sijaan saatiin kaksi erillistä, kankeaa opintohallintojärjestelmää ja niiden väliä paikkaamaan rakennettu erillinen ristiinopiskelupalvelu (RIP – Rest-In-Peace). Alkuperäinen visio yhdestä sujuvasta polusta käytännössä haudattiin.
T3, Suomen Virtuaaliyliopisto, JOO/JOOPAS yms esimerkkisi kanssa todistavat että kyseessä on krooninen johtamisongelma kaikilla tasoilla, aina opetus- ja kulttuuriministeriöstä korkeakoulujen ylimpään johtoon. Strategioissa luvataan ”yhdessä onnistumista”, mutta käytännössä fuusiot ja konsernirakenteet näyttäytyvät valtapelinä ja hallinnollisena tehottomuutena. Yhdessä tekemisen sijaan on tehty hallinnollinen himmeli, jonka laskun maksavat opiskelijat, henkilöstö ja alueen elinkeinoelämä.
Kiitän professori Silveniä blogiartikkelin pätevästä analyysista ja professori Kessiä asiantuntevasta taustoituksesta. On hienoa lukea jäsenneltyjä arvioita johtamishypen sijaan. Tässä systeemissä toimivista ainoastaan johtajien mielestä kaikki on kunnossa.
Mutta miten, arvoisat professorit Silven ja Kess, uudistaisitte järjestelmää aiheuttamatta vuosien sekaannusta?
En täysin allekirjoita Ollin ajatusta siitä, että OKM:n perusrahoituksen osuutta budjetista voisi suoraan pitää ammattikorkeakoulun laadun mittarina. Tähän vaikuttaa oleellisesti etenkin korkeakoulun koulutusportfolio. Tyypillisesti opiskelija- ja tutkintomäärät ja näinollen rahoitus ovat suuria etenkin ICT-alalla ja liiketoiminnassa. Vastaavasti taas pieniä esimerkiksi kulttuuri- ja luonnonvara-aloilla. Maakuntatason rahoitusta (etenkin ESR ja EAKR) taas on saatavilla tasaisemmin, jolloin ulkopuolisen rahoituksen osuus jää pienemmäksi suurten koulutusvolyymien aloilla. On myös syytä huomata, että ammattikorkeakoulut ovat saaneet erittäin niukasti kilpailtua tutkimusrahoitusta, kuten Horisontti- tai Akatemiarahoitusta.
Oulun ammattikorkeakoulun tapauksessa kyse on toki myös tietoisista valinnoista. Opetus- ja TKI-organisaatiot erotettiin toisistaan vuonna 2023, minkä jälkeen opetus ja TKI-toiminta ovat olleet toisistaan riippumattomia.
HTV-luvun lasku taas on nähdäkseni huolestuttavaa. OAMK:n osuus tutkintomääristä ei ole merkittävästi muuttunut, vaikka henkilötyövuosien osuus on laskenut huomattavasti. Oulun ammattikorkeakoulu Oy on tehnyt viimeisen viiden vuoden aikana noin 11 miljoonaa euroa voittoa. Tästä huolimatta opetushenkilöstöä vähennettiin entisestään kevään 2026 yt-neuvotteluissa. Sijoitusvarallisuuden voimakas kasvattaminen selittää osaltaan henkilöstön vähäistä määrää, joka taas vaikuttaa suoraan ryhmäkokoihin ja opetuksen laatuun.
Pääoman kasvattaminen ei tietenkään ole välttämättä huono asia, mutta lopulta pääoman tulisi investointien ja kehittämisen kautta näkyä korkeakoulun toiminnassa ja ennen kaikkea opetuksen laadussa. Jäämme odottamaan.