Vertailemalla yliopistomme 1.1.2020 ja 1.1.2016 voimaan astuneita johtosääntöjä saamme näköalan yliopistolain mahdollistamiin johtamiskulttuureihin. Tämä on erityisen kiintoisaa nykyisin voimassa olevan, alunperin 1.1.2016 voimaan tulleen johtosäännön ilmoitetun tavoitteen vuoksi:
Vertaamalla johtosääntöjen substanssia havaitaan mm. johtamisen osalta seuraava mielestäni merkittävä ero. Vuoden 2010 alun johtosääntö nimittäin määrittelee yliopistoa johdettavan strategian mukaisesti:
Vuoden 2016 johtosääntö vaikuttaa puolestaan siirtävän vastuuta pois yliopiston johdolta nimikkeellä ”yhteistyö”.
Yhteistyön viimeaikaista toteutumista yhteisömme jäsenet voivat arvioida. Tuollainen arviointi kannattaa tehdä yliopistomme strategiaa vasten. Samalla kannattaa hakea yliopistomme hallituksen pöytäkirjoista, vaikkapa vuosilta 2020-2021, osoituksia sen tekemästä strategian toteutuksen konkreettisesta seurannasta. Tuo tarkoittaa asetettujen tavoitteiden ja saavutusten vertailua. Sellaisesta en ole huomannut merkintää.
Vuosina 2010-15 hallintoelimen kokoonkutsumiseksi asian käsittelemiseksi riitti kolmen jäsenen pyyntö:
Vuodesta 2016 lähtien on tarvittu vähintään kolmannes hallintoelimen jäsenistä. Tällaisen muutoksen perusteen olisi ollut perusteltua jäsentää johtosäännön hyväksyneen hallituksen kokouksen pöytäkirjaan. Avointa, läpinäkyvää ja vuorovaikutteista johtamista? Vai tavoitteellisuutta mihin?
Kokonaan uutena elimenä yliopiston johtosääntöön on tullut neuvottelukunta, jollaista yliopistolaki ei tunne.
Onko yliopistoyhteisö sivuutettu?
Rehtori siis esittää, ketä nimetään neuvottelukuntaan, joka osallistuu strategian valmisteluun ja tukee rehtoria sen toteuttamisessa. Rehtori siis nimeää käytännössä itselleen tukiraadin. Kuinka neuvottelukunta asemoituu suhteessa esimerkiksi kollegioon, jolle on määritelty selkeät tehtävät?
Mielenkiintoista miten 2016 johtosäännössä painottuu avoimuuden teema: avoimuus, läpinäkyvyys, vuorovaikutteisuus, vaikuttamismahdollisuudet, tasa-arvo, yhdenvertaisuus, yhteistyö. Historia on tavannut osoittaa, että mitä kansandemokraattisemmaksi yhteisöä mainostetaan, sitä vähemmän se sellainen todellisuudessa on.
Aikoinaan vastavalmistuneena diplomi-insinöörinä ja pitkän saksan lukeneena jouduin 1980-luvun lopulla Harppisaksaan. Dresdenissä pidemmän ajan kahteen otteeseen silloin asuneena näin sikäläisen kaksijakoisuuden: ns. tavallisten ihmisten käsitykset maastaan poikkesivat olennaisesti valtaapitävien hellimästä julkikuvasta ja kaikkitietävästä hyväntahtoisesta johtokaartista, jonka kuvia kannettiin vappukulkueissa.
Oulun yliopiston työntekijöiden olisi murrettava oma Berliinin muurinsa.
Tämä kampus vedätys täyttää jo dokkarin ainekset, varmaa joku taho voisi kiinnostua tekemään tässä dokumentin, miten uusi yliopistolaki voi tehdä rehtorista diktaattorin
Kalevassa tänään kirjoitukset, rehtorin mainospuhe sopivasti ennen valtuuston kokousta, mutta onneksi Jouni Koiso-Kanttilan totuuspohjainen vastine seuraavalla sivulla
Ja myös Raimo Tervolan kirjoitus sitä seuraavalla sivulla kertoo siitä, mitä ei vaan voi sivuuttaa