Tutkintoennusteita

Toistaiseksi alkuvuoden alempien ja ylempien korkeakoulututkintojen kertymät ovat yliopistoissa varsin hyvin ennustaneet koko vuoden tulosta. Tarkastelenkin siksi tammi-huhtikuussa valmistuneiden osuuksia koko vuoden tutkintosaldoista.

Seuraavassa taulukossa nähdään alkuvuonna yliopistossamme kandiksi valmistuneiden vähentyneen. Tämä ei yksinään aiheuta huolestumista, sillä se saattaa kertoa määräajassa valmistumisten nousseen: yhä useampien kandinopinnot eivät ole venyneet kevääseen. Sinänsä ennusteluvun voi laskea sekä korkeimman että pienimmän alkuvuoden %-osuuskertymän pohjalta, jolloin vuoden 2022 kandisaldoennuste on välillä 677-901. Toivon tuon ennusteen osoittautuvan huomattavan alamittaiseksi lopulta toteutuvan tuloksen rinnalla. Ennuste on laskettu vuosien 2018-21 tammi-huhtikuu-jaksojen perusteella.

Koko yliopistolaitoksessakin kandikertymä oli tammi-huhtikuussa vertailujaksoa alempi. Taulukoiden viimeiseltä riviltä näkee koko vuodelle ennustettujen tutkintosaldojen olevan pienempiä kuin vuosien 2018-2021 keskiarvotulosten. Ehkä näemme tavallista aktiivisemmat loppuvuodet?

Ylempien korkeakoulututkintojen kohdalla Oulun yliopiston ennustehaarukka on 1278-1414. Aiempiin vuosiin verrattuna yliopistomme vuodelle 2022 keskiarvoennustettu tulos on vain hieman aiempia vuosia alempi.

Koko yliopistolaitoksen kohdallakin ennustettu tulos on hieman heikkenemässä. Oulun yliopisto on linjassa kokonaisuuden kanssa.

Näemme edeltä, että kandidaattikoulutus on kärsinyt. Epäilen, että myöhemmin havaitaan opintojen keskeytysten kasvaneen merkittävästi.

Tutkintotulos tammi-toukokuu 2022 on tiedossa ennen juhannusta. Tarkoitukseni on silloin ennustaa uuden datan pohjalta.

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *