Ennen vuoden 2010 alussa voimaan tullutta yliopistolakia yliopistot olivat valtion tilivirastoja. Sääntely oli tarkkaa. uuden lain tavoitteisiin kuuluikin yliopistojen autonomian kasvattaminen.
Muita yleviä tavoitteita olivat yliopistojen kansainvälisen kilpailukyvyn parantaminen ja yhteiskunnallisen merkityksen varmistaminen. Kilpailukyvyllä ehkä tarkoitettiin pärjäämistä kansainvälisissä yliopistorankingeissa. Olen aiemmin tarkastellut tätä näkökulmaa blogiartikkeleissa loppuvuonna 2024.
Yhteiskunnallista merkitystä varmistamaan hallituksiin edellytettiin ulkopuolisia jäseniä. Lain tämän vaatimuksen vaikuttavuutta voisi nyt 15 vuotta myöhemmin läpivalaista tarkastelemalla ulkopuolisten jäsenten osuutta yliopistojen strategioiden laadinnassa ja seurannassa. Hallituksen jäsenen tehtävä ei voine olla pelkkä hallituksen kokouksiin osallistuminen ja toimivan johdon jakaman tiedon varassa päättäminen?
Asiakirjassa Opetusministeriön julkaisuja 2009:49 ilmoitettiin virallisena käsityksenä lain voimaantulosta, että

Yliopistolaissa määritetään mm. kustannustason nousun kompensointi yliopistoindeksillä. Periaatteessa siitä päättää maan hallitus, mutta tosiasiassa valtionvarainministeriö (VM). Keventyminen on koettu yliopistoindeksin puolittamisena 2012, jäädytyksenä 2013, puolittamisena jälleen 2015 ja jäädytyksnä 2016-19.
Opetus- ja kulttuuriministeriölle (OKM) laki antaa tehtäväksi ”myöntää yliopistoille perusrahoitusta laskennallisin perustein ottaen huomioon toiminnan laajuus, laatu ja vaikuttavuus sekä muiden koulutuksen ja tiedepolitiikan tavoitteiden perusteella”.
Nykyisin OKM:n ohjaus näyttäytyy yliopistoille lyhyen aikavälin tulosindikaattoreja käyttävänä nollasummapelinä. Sen sääntöjä rukataan neljän vuoden välein. Vuosina 2010-12 indikaattoreita oli peräti 22! Tulosperusteilla koulutukseen jaettiin vain 19.7% koko yliopistoraoituksesta.
Tuolloin rahoitusmallin indikaattorit olivat koulutuksen kohdalla seuraavat yliopistorahoituksen %:t:

Tällaisen rahoitusmallin eräs seuraus oli rationaalinen moraalikato. Nimittäin koulutusindikaattoreiden perusteella opiskelijoiden valmistumisella ei yliopistolle ollut kiirettä, kunhan joskus saivat tutkintonsa valmiiksi. ”On edullista pitää FTE ja tavoiteluvut korkeiana” lausui eräs Oulun yliopiston hallinnon henkilö minulle keväällä 2010.
Tutkimuksen kohdalla 14.8% yliopistorahoituksesta jaettiin tulosindikaattoreilla 2010-12. Sekä koulutuksen ja tutkimuksen kohdalla loput jaettiin tavoitteiden ja toiminnan laajuuden perusteella.

Yliopistoilta ei mennyt kauaa tajuta tuntiopettajien puuttuvan opetus- ja tutkimushenkilötyövuosien laskennasta (vrt. vuosia 2010 ja 2011). Alla koko yliopistolaitoksen tuntiopettajien osuuden muutos 23.8% –> 7.3%.. Samalla paljastuu mm. aiempi postdoc-tasoisten (II porras) työntekijöiden merkittävä pitäminen tuntiopettajina.

Oulun yliopistossa tehtiin vastaavat työsuhde- ja nimikemuutokset. Henkilöstörakenteesta johtuen Oulu olisi muutoin ollut suurin häviäjä. Se oli pitänyt poikkeuksellisen suuren osuuden väitöskirjatutkijoista löysässä hirressä tuntiopettajina.

Katsonkin rahoitusmallin tältä osin vaikuttaneen positiivisesti.
Vuodesta 2013 lähtien useimmat indikaattorit ovat nimellisesti säilyneet, mutta niiden laskentakaavoja on vaihdeltu. Myöhemmin yliopistot eivät ole kyenneet yhtä nopeisiin liikkeisiin kuin henkilöstön osalta 2010-11.
Yliopistojen kauden 2025-28 rahoitusmallissa on 12 indikaattoria, joiden perusteella jaetaan peräti 78% rahoituksesta tulosperusteisesti.


OKM:n yliopistojen rahoitusmallin motiviiksi on esitetty kannustamista tehostamiseen ja profiloitumiseen. OKM:n ylijohtaja lausui seminaarissa 28.11.2013: ”yliopistoilla pitäisi olla rohkeutta tehdä omat päätöksensä piittaamatta OKM:n rahoitusmallista”.
Olen odottanut, että jokin yliopisto osoittaisi tuollaista suoraselkäisyyttä. Mutta uhrimieltä ei rahoitusmalli tue. Ehkä riittävän painava ”profiloitumisindikaattori” on puuttunut? Niinpä yliopistoista on tullut yhä samankaltaisempia: Itä-Suomen ja Jyväskylän yliopistot ovat aloittaneet tekniikan koulutukset, Turun ja Vaasan yliopistot ovat sitä laajentaneet, Itä-Suomen yliopisto aloitti oikeustieteen maisterien koulutuksen ja Oulun yliopisto psykologien.
Mutta kun rahoitusmalli perustuu määräindikaattoreihin, niin eikö silloin yliopistojen kannata panostaa määriin laadun kustannuksella? Olisiko lopputulos yhteiskunnan kannalta parempi, jos painotukset olisivat toisenlaiset? Jos määriin ei tuijotettaisi liikaa, niin ehkä profiloitumiseenkin olisi intressiä?
Samasta syystä LUT opettaa myös yhteiskuntatieteitä ja JYU tekniikan koulutus laajenee entisestään, samoin UEFin. Profiloitumista ei tueta niin ei sitä myöskään tehdä, kaikki kaivavat omia poteroita syvemmiksi.
Kaikkiin uusiin avauksiin on ollut OKM:n suostumus ja mahdollisesti lisäpaikkarahoitus. Vastaavasti jos yliopisto luopuu jostakin, niin lopetetun alan opiskelijat alkavat heti siirtyä muualle ja valmistujista tuleva rahoitus menetetään. Niinpä profiloituminen ei välttämättä kannata.
Olli, kun kerran katsot rahoitusmallissa olevan ongelmia, niin miten uudistaisit sitä?
Vaasan yliopiston luopuminen kielten tutkinto-ohjelmista lienee esimerkki hyvin hoidetusta profilaatiosta Jyväskylän hyväksi. Itä-Suomen yliopisto teki melkein vastaavan liikun. Tuolloin Oulun yliopistollakin oli kiinnostusta kielten vahvistamiseen, mutta etäisyys saattoi ratkaista.
Mtä rahoitusmalliin tulee, niin yliopistot ovat selvästi toimineet sen kannusteiden mukaisesti niin hyvässä kuin pahassakin. Niinpä jos tavoitteena on 50% korkeakoulutusaste ja pitkät ammatilliset työurat, niin rahoituksessa pitäisi painottaa tutkintosaantoa ja nuorena valmistumista. Tuolloin kaikki yliopistot tajuaisivat panostaa opintojen alkuvaiheeseen.
Tämä voi kuullostaa ikärasismilta, mutta eiköhän valtiontalouskin olisi paremmassa hapessa lyhyemmällä nuorison säilönnällä koulutuslaitoksissa.
Olet olennaisen jäljillä: varhaisemmat valmistumiset korkeakoulutuksista eittämättä pidentäisivät työuria ja edesauttaisivat talouskasvua. Myös urakehitykselle iällä on merkitystä. Vastavalmistuneen 30v-ikäisen uskottavuus kv-työmarkkinoilla on heikohko verrattuna 24v-ikäisenä valmistuneeseen.
Työpaikkaani rekrytoitiin viime vuonna kaksi 26v tohtoria. Kumpikaan ei ole Suomesta.
On ikävä nähdä Suomessa jatkuvasti suljetun silmät tällaiseltakin rakenteelliselta ongelmalta.
Ollilta hyvää analyysiä rahoitusmallien vaikutuksesta reaalimaailmaan.
Onkohan Suomen koulutusjärjestelmässä (ajattelussa?) muutakin hiottavaa kuin yliopistojen rahoitusmalli.
Suomessa korkeakouluopinnot aloitetaan keskimäärin 23-vuotiaana, mikä on selvästi vanhempana kuin useissa Euroopan maissa. Maisteri-tutkinto saavutetaan keskimäärin 32 vuoden iässä. Tämä tarkoittaa, että suomalaiset maisterit siirtyvät työmarkkinoille myöhemmin. Arvelisin, että ’rakenteellisilla’ muutoksilla maistereiden keskimääräistä töihin siirtymistä voitaisiin varhentaan viidelläkin vuodella.
Oisko nyt mahdollista lobata ministeriön suuntaan korkekouluasioissa, kun ministeritasolla on Oulun yliopiston alumni / Oulun yliopiston neuvottelukunnan jäsen?
Väittelijäiden mediaanikä on 36 vuotta https://tieteentekijat.fi/suomi-etsii-ratkaisuja-tohtoripulaan/. Muistan, että 20 vuotta sitten se oli sama. Maisteri-iän olisi pudottava, jos halutaan nuorempia tohtoreita.
Ylemmän korkeakoulututkinnon yliopistoissa suorittaneiden mediaani-ikä on ollut 27-28v viimeiset 30 vuotta. Ilmeisin keino sen pudottamiseksi olisi aloitusiän varhentaminen. Työuriakin olisi helpompi jatkaa niiden alusta kuin lopusta.
Kollegion pöytäkirjasta 29.1. selviää, että kollegio terhakoittaa ”yhtiökokous-rooliaan”. Hyvä! Hallituksen yliopistoyhteisön ulkopuolisten jäsenten lukumäärä vähennetään yliopistolain minimiin. Vielä parempi!
Mielenkiintoinen kommentti, että on vielä parempaa, kun ”Hallituksen yliopistoyhteisön ulkopuolisten jäsenten lukumäärä vähennetään”. Minkälaiseen ajatteluun tämä perustuu. Itse nimittäin ajattelen, että yliopiston johtamiseen (erityisesti muutosjohtamiseen) on hyvä saada ulkopuolista johtamisosaamista, jotta yliopisto voisi kehittyä hyvään suuntaan. Pikkasen liiotellen: mitä enemmän tätä ulkoista osaamista on käytettävissä, sen parempi. Ei siis, mitä vähemmän, sen parempi.
Aika paljon on kiinni siitäkin minkälaisessa ohjauksessa ulkopuoliset työtään tekevät ja paljonko painoa heidän osaamiselleen annetaan. Jos valinta kohdistuu kampaviinereiden syömiseen keskittyviin jees-henkilöihin niin eipä noista paljon apua ole mutta toivotaan että saadaan osaavaa ja aktiivista väkeä.