Yksikköhinnat 2025

Yliopistojen ja opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) väliset sopimukset on hiljattain julkaistu kaudelle 2025-2028. Niistä pystyy laskemaan mm. yliopistojen perusrahoitusmallin ns. yksikköhinnat. Ne tosin koskevat jo mennyttä aikaa, jonka perusteella vuoden 2025 laskennallinen rahoitus määräytyy. Oulun yliopiston kohdalla se on n. 150.5M€ koostuen koulutuksen ja tutkimuksen osuuksista..

Koulutuksen yksikköhinnat ovat alla toiseksi viimeisessä sarakkeessa:

Tutkintopistekertymiin vaikuttaa sekä kunkin tutkinnon koulutusala ja valmistumisaika. Esimerkiksi lääketieteen tutkintojen kerroin on 3.0; tekniikan ja luonnontieteiden 1.75 ja useimpien muiden 1. Tavoiteajassa suoritetun tutkinnon pisteet kerrotaan tekijälle 1.8, vuoden sisällä tavoiteajan jälkeen kerroin on 1.3 ja muutoin 1.0.

Oulun yliopistossa ylemmistä korkeakoulututkinnoista kertyi 2021-23 tutkintopisteitä seuraavasti:

Tutkimuksen kohdalla yliopistoja palkitaan julkaisuista JuFo-pisteytysten mukaisesti, joskin avointa julkaisemista lisäpalkitaan kertoimella 1.2. Rahoitusta seuraa myös tohtorintutkinnoista sekä ulkopuolisesta rahoituksesta. Ulkomaista rahoitusta painotetaan liki nelinkertaisesti kotimaiseen verrattuna.

Karkea arvioni on, että laskennallisella mallilla yliopiston sisällä OKM-rahoituksesta jaetaan tiedekunnille ja tutkimusyksiköille noin 50%.

5 kommenttia

  1. How is the remaining 50% allocated? Inquiring minds wish to know!

    1. Unfortunately, the minutes of the University of Oulu Board meetings don’t provide such information. Why? Transparency wouldn’t do any harm.

      The total Ministry of Education funding for the university is 200 M€ of which 150 M€ is based on indicators.

  2. Toivon Oulun yliopiston uuden johdon heräävän avoimuuden tarpeeseen.

  3. Saahan tuota toivoa.. näytöt viimeisiltä vuosilta ei näytä siltä että tämä jengi avaisi yhtään mitään.

    1. Laurin aikana perusfaktat ja numerot tunnettiin. Sittemmin tosiasioiden kanssa tuli ongelmia ja nyt numeroidenkin lukutaito olisi johdon opeteltava uudelleen.

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.