Oulun yliopisto kärsii vakavasta systeemiviasta, joka erottaa sen muista yliopistoista: opintojen alkuvaihe takkuaa useammin. Tämä on hyvin ikävä ongelma. Alkuvaiheen eteneminen kun korreloi valmistumistodennäköisyyden kanssa.
Opintojen hitaampi eteneminen altistaa niiden keskeytymiselle. Lisäksi opintotuen määrä putoaa, jos lukuvuosikertymä jää alle 45 opintopisteen rajan. Aiemmin opiskelijat olivat yleisen asumistuen piirissä. Nyt opintotukeen sidottu asumislisä entisestäänkin nostaa hitaammin opiskelevien keskeytymisriskiä.
Viimeisimmän tiedon perusteella tilanne ei ole edes tasaantumassa. Alla olevan graafin data on tämän artikkelin lopussa (datan lähde opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) https://extra.vipunen.fi). Suomen yliopistolaitoksessa vallinnut opiskelijoista piittaamaton koulutuskulttuuri näkyy siinä kahden vuosikymmenen takana. Oulun yliopisto on onnistunut elvyttämään sen vajaassa kymmenessä vuodessa.
Kehitys näkyy myös neljässä vuodessa kandiksi valmistuneiden osuudessa. Alla olevassa kuvassa nähdään osuudet aloituslukuvuosittain (datan lähde on OKM:n https://vipunen.fi).
Oulun yliopiston negatiivinen kehitys lähti 2016 silloisen rehtorin ajamasta organisaatiomuutoksessa, joka siiloutti toiminnan. Johtamisella on siis merkitystä.
Olen valitettavasti joutunut toteamaan tämän Suomen yhteiskunnalle vahingollisen kehityksen useasti aiemmin. Tilastodatan puuttuessa voimme ainoastaan arvailla, kuinka paljon yliopiston johdon usko omaan erinomaisuuteensa onkaan vahingoittanut Oulun seutua.
Kehitys on jo pitkään näkynyt julkisessa datassa ja on varmuudella paistanut silmiin yliopiston sisäisessä seurannassa paljon aiemmin. Eron muiden yliopistojen edistymisestä on siis pitänyt olla johdon tiedossa. Miksi siihen ei ole reagoitu?
Eräs yliopistojen johtamiseen syvällisesti perehtynyt kollegani on tiivistänyt taustasyyn näin: ”hallintorakenne ei tue toimintaa”. Ehkä se sitä paremmin tukee hallintoa?
Ongelma ei varmasti korjaudu johtamisen kerroksia ja yksiköitä lisäämällä. Kuitenkin juuri noin on Oulun yliopistossa tehty.
Koulutustulos paranisi perustoiminnan kautta, siis panostamalla tutkinto-ohjelmien alkuvaiheeseen. Tämä tarkoittaa ryhmäkokojen pienentämistä jokaisen opiskelijan oppimisen varmistamiseksi. Resurssit voisi ottaa tuottamattomaksi osoittautuneesta hallinnosta.
En kuitenkaan jaksa uskoa Oulun yliopiston hallinnollisia norsunluutornejaan rakentavan ylimmän johdon tätä ymmärtävän. Sen ratkaisu on ollut ja lienee edelleenkin yhä uusien johtamisen yksiköiden perustaminen.
Tilanne on korni. Oulun yliopistosta tavoiteajassa kandiksi valmistuvien osuus valmistuvista on Suomen keskitasoa. Valitettavasti tämän takana on lähinnä neuvostoliittolaiseen resurssien käyttöön rinnastettava nuorten opiskelijoiden alkuvaiheessaan heitteille jättämisen ja haaveiden tärvelemisen Suomen ennätys.
Kiitos tästä!
Neljässä vuodessa kandiksi saatujen osuuden pudotus Tampereella 2018/2019 aloittaneiden kohdalla liittyy silloiseen fuusiosekasortoon. Uudet opiskelijat kärsivät tuosta eniten.
Olisiko mahdollista saada neljässä vuodessa kandiksi valmistuneihin myös aloituslukuvuodet 2019/2020 ja 2020/2021? Koronan vaikutukset näkynevät noissa luvuissa.
2019/2020 aloittaneiden luvut löytyvät Vipusesta, 2020/2021 tietoja jounee odottamaan pitkään. Ehtiessäni päivitän graafin (tai taulukon, joka voi olla luettavampi) johonkin tulevaan blogiartikkeliin. Kattavampaa vertailua on ehtinyt tiedustella pari muutakin kysyjää.
Ollin analyysi Oulun yliopiston opintojen alkuvaiheen ongelmista osuu ytimeen. Opintojen eteneminen ei ole sattumaa, vaan seurausta siitä, miten opiskelijat kohdataan heti ensimmäisistä viikoista alkaen.
Minulle esiteltiin aikoinaan Luulajassa malli, joka jäi mieleen juuri tästä syystä. Siellä opintojen alkuvaiheen keskeinen tavoite ei ole vielä ”ammatillinen huippuosaaminen”, vaan ammattimaisen opiskelijan kasvattaminen. Opiskelijaa autetaan systemaattisesti omaksumaan akateemiset työskentelytaidot, vastuunotto, ajanhallinta ja oppimaan oppiminen. Vasta näille taidoille rakennetaan varsinainen ammatillinen osaaminen.
Steg 1 – Professionell student (koulutuksen alussa): tavoitteena, että opiskelija kehittyy “professionaaliseksi opiskelijaksi”, jolla on oppimaan oppimisen valmiudet ja kyky nähdä koulutuksen tavoitteet.
Steg 2 – Deltagande aktör: opiskelija toimii osallistuvana toimijana, on aktiivinen ja ottaa vastuuta omasta kehittymisestään.
Steg 3 – Självständig aktör: opiskelija kehittyy itsenäiseksi toimijaksi, jolla on kyky toimia itsenäisesti ja ammatillisesti omalla alallaan.
Malli on yksinkertainen: ilman vahvaa alkua ei synny kestävää loppua.
Oulun yliopiston ongelma ei ole opiskelijoissa, vaan rakenteissa ja painotuksissa. Opintojen alkuvaiheeseen panostaminen ei ole pehmeää holhousta, vaan kovaa koulutustulosta parantavaa ydintoimintaa.
Ehkä Oulussa olisi syytä katsoa vähemmän hallintorakenteita ja enemmän sitä, miten opiskelija kohdataan heti ensimmäisellä metrillä. Luulajassa tähän löytyi toimiva malli jo vuosia sitten – eikä syytä ole, miksi se ei voisi toimia myös Oulussa.
Toimivia systeemeitä on varmaankin useita, mutta Oulun yliopistossa sellaista ei ole.
Olin aikoinaan vaihtarina Alankomaissa. Siellä oli vaatimuksena ensimmäisenä vuonna suorittaa 45 opintopistettä (oma muistikuva), jotta opinto-oikeus säilyisi. Alle jääminen esti yliopisto-opinnot koko maassa pitkäksi aikaa, joskin ensimmäisen syksyn aikana opiskelupaikasta sai luopua ilman jäähyä ja aloittaa jossakin muussa koulutuksessa seuraavana syksynä.
Erona Suomeen ja Oulun yliopistoon oli sekin, että nimekkäimmät professorit opettivat ensimmäisen syksyn ja saattoivat pitää keväänkin kursseja. Heillä oli motivaatiota ja myös paljon assistentteja, jotka ohjasivat opiskelijoita. Ero oli iso verrattuna omiin alkuopintoihini Oulussa, joissa moni opettaja tuntui olevan vastentahtoinen heittopussi.
Oulussahan tilanne on mennyt ainakin omalla alalla siihen, että professorit eivät opeta oikeastaan olleenkaan ja opettajat on työllistetty pääosin projekteihin. Opetuksen laatu on puheiden tasolla ja käytännössä laadun takaa vain se, että jos opettaja on valmis omalla ajallaan käytännössä ilman palkkaa valmis tekemään opetuksen kehitystä ja muutenkin pitämään opetuksen laatua yllä.
Sen olen huomannut, että johtoportaassa nämä asiat eivät pääsääntöisesti huoleta hirveästi. Professorikunnassa pääsääntöisesti ollaan hyvin tutkimusorientoituneita ja tutkimus siten vie pääpainon kaikesta tekemisestä. Toki se voi olla rahallinen pakkokin mikä tuon aiheuttaa. Oma mielipide ainakin on se, että ilman pätevää opetusta ei ole koko yliopistoa, koska se tutkimustiedon kysyntä on kuitenkin siellä yrityksissä, jotka niitä osaajia palkkaavat.
Sama havainto kuin minkä Opetuksessa mukana nostaa esiin. Palkkauksen perusta kun on tutkimuksen meriitit niin insentiivit opetuksen kehittämiseen on olematon. Sitä saa mitä mittaa ja mistä maksaa. Välttämättömät hommat hoitaa ne joilla ei ole varaa kieltäytyä. Parhaat osaajat sanovat herkästi että ”käy puhumassa kun minua ei huvita, tuossa on 10v vanhat materiaalit valmiina.”
Aalto-yliopistossa tenure trackilla ei etene vailla todisteita opetuksen kehittämisestä ja korkeita laatuarvioita opiskelijoilta.
Sitä saa, mitä tilaa. Oulussahan riittävät pelkät tutkimusnäytöt ja opetuksena ajoittainen näyttäytyminen Zoomissa. Oulussa pari kertaa tenure track -komiteoissa olleena olen nähnyt, että opetus ei niissä kiinnostanut edes opiskelijajäseniä.
Ehkä yliopisto ei tästä uppoa, mutta jotain tarttis tehrä.
Uskon liki jokaisen Oulun yliopiston tutkijaopettajan opetuksessaan pyrkivän parhaaseensa. Ongelmien juurisyyt ovat muualla. Aiempaa lainaten ”Eräs yliopistojen johtamiseen syvällisesti perehtynyt kollegani on tiivistänyt taustasyyn näin: ”hallintorakenne ei tue toimintaa”. Ehkä se sitä paremmin tukee hallintoa?”
Tunnen henkilökohtaisesti useita opettajia eri osastoilta ja noin 9/10 sanoo että paremminkin voisi tehdä mutta ei huvita kun kaikki meriitit joilla on väliä tulevat muista töistä. Näihin se työaika (ja illat ja viikonloput) sitten laitetaan eikä opetusmateriaalien, verkkoympäristöjen, aktivointitoimien, yritysyhteistyön, excursio toiminnan, opinnäyteohjauksen ym. kehittämiseen. Ja se loppu 1/10 osuus ilmoittaa tekevänsä opetustyönsä hyvin kun näkevät että sillä on merkitystä seuraavaan ura aiheeseen seuraavassa työpaikassa, ei siis Oulussa. Vika on siis systeemissä, ei pahoissa ja laiskoissa yksilöissä.