Olen ylpeä opiskelijoistamme

Kukapa olisi etukäteen varmuudella uskonut, että yliopiston ylimmän johdon kehittelemä Raksila-hanke johtaisi vahvoihin yhteisöllisyyden osoituksiin! Niistä merkittävimpinä en pidä esim. tiedekuntatilaisuuksien Mentimeter-kannanottoja (tarkasteltu blogiartikkeleissa Johto vs. johdettavat ja Vihapuhettako?), joissa väkemme osoitti liki yksimielisyyttä yli kampusrajojen.

Hienointa on ollut nähdä ns. kovaa alaa edustavien tieto- ja sähkötekniikan opiskelijoiden puolustavan humanisteille tärkeää kirjaston vapaakappaleoikeutta! Tällainen on aitoa yhteisöllisyyttä ja monitieteisyyden arvostamista.

Tieto- ja sähkötekniikan tiedekunnan opiskelijakyselystä

Tiedekunnallamme on hienot avarakatseiset opiskelijat! Olen teistä ylpeä!

Ylimmällä johdollammekin on tässä ansionsa. Ilman sen menettelyjä tällainen yhteisöllisyys olisi jäänyt todentamatta.

2 kommenttia

  1. Tiedote: ”Oulun yliopiston akateemiset ry:n hallitus on päättänyt antaa tukensa opiskelijoiden järjestämälle kampusmielenosoitukselle 26.2.2022.

    Tuemme opiskelijoiden toivetta yliopistoyhteisön mukaan ottamisesta isojen projektien suunnitteluun ja päätöksentekoon. Nykyisen erittäin toimivan monitieteisen kampusrakenteen hajottaminen ei tue tutkimuksen tai koulutuksen kehittämistä.

    Osallistamattomuus sekä muita huolia ja ongelmia nousi esille myös oman jäsenistömme kyselyssä. Yliopiston tulisi tarttua esitettyihin huoliin sekä laatia kunnollinen ja demokraattinen toimintamalli, jolla ongelmia ja huolia ratkotaan yhdessä henkilöstön ja opiskelijoiden kanssa.

    Opiskelijoiden mielenilmaus järjestetään 26.2.2022 klo 12 alkaen Toripolliisilta, josta etenee Rotuaarille. Lisätietoa:
    https://www.instagram.com/kaikkienkampus/ , https://kide.app/events/f2bbc221-46bf-46f1-8f1a-ca11fe0551bb ,
    https://www.facebook.com/events/991533835100031

  2. Professoriliiton Oulun paikallisosaston jäsenkyselyssä vain pieni vähemmistö kannatti yliopiston johdon Raksila-hanketta. Tulos on sama kuin opiskelijakiltojen, Tieteentekijöiden ja viimeksi Kalevan oululaisille järjestämissä kyselyissä. Järjestönä paikallisosastolla ei kuitenkaan ollut ytyä Tieteentekijöiden tavoin *virallisesti* tukea opiskelijoiden koolle kutsumaa mielenilmausta. Ohessa ote professoriliiton paikallisosaston tiedotteesta:

    ”Professoriliiton Oulun paikallisosaston johtokunta kiittää kutsusta osallistua kampushanketta vastustavaan mielenilmaisuun mutta toteaa, että paikallisosasto ei valitettavasti voi järjestönä osallistua tapahtumaan, koska jäsenistömme on mielipiteiltään jakautunut kampushankeasiassa.

    Kampushanke, siitä tiedottaminen ja prosessin läpinäkymättömyys ovat herättäneet paljon keskustelua yliopistoyhteisössä ja sen ulkopuolella, ja ymmärrämme hyvin, että opiskelijakunnan huolet purkautuvat mielenilmauksena. Myös professoriliiton Oulun osaston joulukuussa 2021 yliopiston hallitukselle toimittamassa jäsenkyselyssä (https://www.professoriliitto.fi/oulun-yliopiston-osasto/?x59704=1485566) enemmistö vastanneista Oulun yliopistossa työskentelevistä professoriliiton jäsenistä katsoi, että Linnanmaan kampuksen kehittäminen edistää parhaiten tutkimusta ja koulutusta; avoimeen kysymykseen vastanneista vain 14 % tuki Raksilan kampuksen rakentamista. Arvostammekin suuresti opiskelijaryhmien rohkeutta järjestää nyt tekeillä oleva mielenilmaus.”

    Tiedote kokonaisuudessan on luettavissa Professoriliiton paikallisosaston verkkosivulla:
    https://www.professoriliitto.fi/oulun-yliopiston-osasto/?x59704=1532564

    Omasta puolestani: tavataan torilla lauantaina!

    Näytetään joukolla, että yliopistoyhteisö, henkilökunta ja opiskelijat yhdessä, puolustavat yliopiston varsinaisia tehtäviä, tutkimusta ja siihen perustuvaa korkeinta opetusta, ja niiden erottamatonta yhteyttä. Nostetaan yliopisto sen alennustilasta kaupunkilaisten silmissä: yliopisto ei ole pöhinää eikä kaupankäyntiä!

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *