Olen aiemmin käsitellyt yliopistolain ongelmia ja yliopistomme johtosäännön valuvikoja. En ole juristi tai hallintotieteen asiantuntija, joten tässä ja seuraavassa blogiartikkelissa nojaudun Tampereen yliopiston hallintotieteen professorin Jari Stenvallin analyysiin. Professori Stenvallin blogiartikkeli on selvityksen tiivistelmänä perehtymisen arvoista asiaa kiireisimmille.
Professori Stenvallin selvityksessä tarkastellaan johtosääntöjä johtamisen ja yliopistodemokratian näkökulmista. Hänen päätelmänsä johtosäännöistä on ”Rehtorit ovat nykykäytännöissä siis tilivelvollisia ensisijaisesti hallituksille eikä esimerkiksi juurikaan yliopiston edustuksellista toimielimiä edustaville kollegioille. Asetelma luo helposti vastakkainasettelua rehtorien ja yliopistoyhteisöjen välille.” Tästä saamme jopa korollaarin: rehtori voi johtosääntöön nojautuen hakeutua vastakkainasetteluun yliopistoyhteisönsä kanssa.
Vastakkainasetteluja ruokkivista johtosäännöistä esimerkkinä Stenvall lainaa kahden yliopiston johtosääntöjä: ”Dekaanien tilivelvollisuus toiminnasta on enemmän rehtorille ja hallitukselle kuin tiedekunnalle. Tätä kehityssuuntaa heijastavat myös dekaanien seuraavat tehtävät:”
Professori Stenvall toteaa analyysinsa tuloksina mm. seuraavaa: ”Kollegioiden mahdollisuudet valvoa ja vaikuttaa hallitusten toimintaan ovat rajalliset. Tilanne on aito uhka yliopistoyhteisöjen demokratialle”. Hän tiivistää olettamuksensa ja johtopäätöksensä taulukkomuodossa:
Palaan Stenvallin suosituksiin seuraavassa blogiartikkelissani.
”rakenteellisen epäluottamuksen riskin” toteutumisesta yliopistomme onkin malliesimerkki. Miksi yliopiston hallitus ei ole ryhtynyt tarvittaviin korjaustoimiin?
Olisiko tuo mahdollista vain rehtorin esittelystä? Onko turha toivoa muutosta nykyisen rehtorin aikana?
Hämmästelen OYY:n hallituksen puheenjohtajan roolia rehtorin tukena samalla toimien kollegion varapuheenjohtajana.