Yliopistomme OKM:n kanssa solmimassa sopimuksessa tavoitellaan kaudella 2021-2024 vuosittain keskimäärin 1600 alempaa ja 1757 ylempää korkeakoulututkintoa. Aiemmalla kaudella 2017-2020 vastaavat tavoitteet olivat 1290 ja 1467, joiden keskimääräinen vuotuinen saavuttama oli 92.3% ja 96.4%. Nyt yliopistomme näyttää viime vuosien keskeytys%:n nousemisen myötä jäävän noista yli 10% alemmalle tasolle, vaikka sisäänottoja on nostettu reippaanlaisesti.
Yliopistomme pääsi vuosina 2021-22 kanditutkinnoissa keskimäärin 70%:iin tavoitetasostaan, mikä oli yliopistolaitoksen toiseksi alin tulos. Keskiarvo on 78%. Ylempien korkeakoulututkintojen kohdalla saavuttamamme 81% oli sekin toiseksi alin keskiarvon ollessa 87%. Toivonemme OKM:n jakavan säälieuroja heikoimmin lupauksissaan suoriutuneille.
Vuonna 2023 valmistuvien tutkintojen määriä voi pohtia edellisten vuosien kumulatiivisten kertymien perusteella. Esitän datan graafisesti alla pohjautuen OKM:n extra-vipunen-palvelun dataan. Vuoden 2023 käyrissä ovat ennen elokuuta myönnetyt tutkinnot. Datan päivä on 12.8.2023 ja tutkintoja saatetaan kirjata heinäkuulle vielä lisää.
Kanditutkintojen edellinen ennätys oli vuonna 2017 ja pohjanoteeraus pandemiavuonna 2021. Nyt saatamme 2023 olla saavuttamassa ja toivottavasti ylittämässäkin vuoden 2017 tason (1255 kandia). Tämän hetken regressioennuste vuosien 2017-2021 valmistumisten pohjalta on 1276 kandia. Tosin 3-4 vuotta aiemmin aloittaneiden määrä on nyt valmistuvien kohdalla ollut n. 15% korkeampi, joten samalla tutkintosaannolla kandeja pitäisi tänä vuonna valmistua n. 1450.
Kandidaattitulokseen sisältyy tietojenkäsittelytieteiden Nanjingiin viemän kiinalaisen osapuolen maksaman kandiohjelman tutkinnot. Niitä myönnettiin vuonna 2022 yli 80. Määrä lienee ollut samaa luokkaa vuonna 2023 heinäkuun loppuun mennessä. Jos tuon toiminnan tutkintosaanto on vastaavaa Oulussa tehtyä koulutusta korkeampi, niin voitaisiinko tästä oppia jotakin? Ilman noita tutkintoja vuoden 2022 kandisaldo olisi ollut 1206 sijaan ollut hieman yli 1100.
Ylempien korkeakoulututkintojen kohdalla lienee perusteltua tarkastella samojen vuosien tuloksia. Voinemme yhä toivoa 1500 tutkinnon rajan rikkoutuvan, sillä vuoden 2023 kertymä on vielä muutamia kymmeniä tutkintoja vuosia 2019-2022 alempana. Ehkä heinäkuun tutkintoja on vielä kirjaamatta? Toiveissani paremmasta jätän vuoden 2023 saldon ennustamisen myöhemmäksi.
Edellisen kuvan käyrissä huomio saattaa kiinnittyä vuosien 2017 ja 2018 heinäkuusta lähtien myöhempiä vuosia alempiin tutkintokertymiin. Vuoden 2019 muutoksen takana on OKM:n rahoitusmalliin tullut tavoiteajassa valmistumisista palkitseva lisä. Sen vuoksi tuli perustelluksi tsempata tutkintoja valmiiksi heinä- ja elokuussa. Kiintoisasti tämä vaikuttaa nostavan koko vuoden saldoa.
Voin kuvitella OKM:n virkahenkilöiden lukeneen Jonathan Swiftin Gulliverin retkien kuvauksen kääpiöiden maan kuninkaan suosinosoitusten kerjäämisestä hyppimällä yhä korkeammalle asetettujen keppien yli. Nyt virkahenkilöt katsovat käyriä ja onnittelevat itseään tehokkaiden ohjauskeinojen löytämisestä.
Lienee perusteltua tarkastella ylempien korkeakoulututkintojen kertymää ilman lääketieteiden tutkintoja. Alan kasvaneet sisäänotot kun ovat alkaneet näkymään valmistujaluvuissa.
Toistaiseksi kertymäkäyrät eivät lupaa merkittäviä tutkintomäärien kasvuja ja kanditutkintojen määrä on noussut yhden Kiina-ohjelman ansiosta. Muutoin olemme menneet tutkintosaannossa alamäkeä, sillä aloittajamäärien nousu ei ole näkynyt tutkinnoissa.
Tietenkin voimme aina toivoa hockey stick -ilmiötä! Siis suuri määrä tutkintoja valmistuu syksyn aikana. Ilmiö saattaa piilotella opintosuoritusrekisterissä, mutta tuollaisen datan puuttuessa on tyydyttävä merkittävästi karkeampiin ennustamismenetelmiin.
Taannoin eräs kommentoija arvioi yliopistossamme keskeyttäneiden kandiopiskelijoiden osuudeksi 24%. Laskin samalla tavalla muulle yliopistolaitokselle tuloksen 18%. Nuo arviot on määritetty uusien opiskelijoiden ja valmistuneiden vaikutuksesta opiskelijoiden kokonaismäärään. Näiden %-lukujen suhteet karkeasti täsmäävät OKM:n vuosittain opiskelijamassasta keskeyttävien dataan. Valitettavasti kumpikaan arviotapa ei luotettavasti näytä parina viime vuonna kasvaneissa sisäänotoissa aloittaneiden lopullista pysymistä opinnoissa.
Jos Oulun yliopistolle yllä saadun %-luvun perusteella ennustamme, niin vuosina 2021-2022 keskimäärin 1800:sta aloittaneesta kandiopiskelijasta valmistuisi noin 1400 lähtien 2024. Tietenkin toivon tämän ennusteen olevan pessimistinen ja viimeinkin näkevämme positiivisen hockey stick -yllätyksen. Takavuosien tutkintosaannolla emme olisi jääneet paljoa asetetusta 1600 kandin tavoitteesta. Se edellyttäisi yli 85% tutkintosaantoa.
Eikö ketsuppipulloilmiö olisi mailan lapaa parempi termi odotetulle äkkinäiselle massavalmistumiselle? Jos opinnot ovat hidastuneet koronan seurauksena, niin tuollainen on odotettavissa.
Hyvä kommentti, mutta …..
Hockeystick-suunnittelu/ennustaminen ja ketsuppipulloilmiö kuvastavat vähän niin kuin samaa asiaa, mutta niissä on myös eronsa. Hockeystick-ennustuksessa ajatellaan jäätä pitkin olevan lavan mukaisesti (0-kasvu) jonkun ilmiön lähtevän varren suuntaiseen kasvuun ennalta suunniteltuna ajankohtana.
Ketsuppipulloilmiö puolestaan on yllättävä – odottamaton tapahtuma. Sitä ei suunnitella, sillä tyhmähän on se joka tahallaan antaa ketsuppipullon pärskähtää pitkin seiniä tai peräti naamalle.
Olisi hyvä kokea käänne mailan lavaksi tai ketsupiksi, mutta Ollikaan ei näytä oikeasti uskovan sellaiseen. Keinoksi tarvittaisiin järjestelmämuutos, sillä vuonna sellainen 2008 tuotti paljon tutkintoja ja 2020 Helsingin yliopisto toisti keskeneräisten tutkintojen pöyhinnän ”iso pyörä” -uudistuksella. Tuosta voisi ottaa mallia.
Kokemusten perusteella tutkinnonuudistukset todellakin kannustavat opinnoissaan kohtalaisen lähelle loppuvaihetta päässeitä valmistumaan. Yliopistomme isoimmat ongelmat kuitenkin vaikuttavat olevan opintojen alkuvaiheissa.
On varmasti tutkinto-ohjelmia, joissa kaikki on kunnossa, mutta ihan kaikissa noin ei välttämättä ole. Ja on paljon opiskelijoita, joilla ei ole mitään vaikeuksia opintojen alkuvaiheessa, mutta kaikilla ei mene ruusuisesti.
Näissä asioissa kyse ei ole mistään luonnonlaeista, joihin emme pysty toimillamme vaikuttamaan.
Tuloshakuisessa organisaatiossa johto (itsevaltias tai demokraattinen) päättää, miten resursseja (ihmisiä, osaamista, rahaa, koneita ja laitteita, rakennuksia,..) käytetään tuloksen saavuttamiseksi. Ääripäinä voidaan ajatella olevan:
1. Lisätään resursseja alisuoriutujille, jotta niiden tulos paranisi ja samalla kokonaisuuden (esim yliopisto/tiedekunta) tulos paranee. Tämä oli edellisten dekaanien aikana Teknillisen tiedekunnan resurssien johtamisen logiikka.
2. Lisätään hyvän tuloksen tekevien resursseja ja leikataan huonosti tulosta tekevien resursseja. Tällöinkin kokonaisuuden tulos paranee. Tästä logiikasta on kirjoittanut esim Peter Drucker. Hänen ajatustaan on lainattu mm seuraavasti ”Fuel the winners and kill the losers”.
Kumpi tapa sitten on parempi? Onko kysymys arvoista, politiikasta, yhdenvertaisuudesta,…. ?
Urheilussa esim Olympiakomitea rahoittaa menestyjiä.
Tieteessä Suomen Akatemia rahoittaa menestyjiä.
Miten pitäis OUlun yliopiston toimia parantaakseen tuloksia tutkimuksessa ja koulutuksessa?
Lisäisin ilman muuta resursseja alisuoriutujille, jos alisuoriutuminen johtuu aliresurssoinnista. Sitähän meillä harrastetaan, opetuksen puolella ainakin paikoin.
Onko ehdotus, että rahaa pois niiltä, jotka saavat tuloksia aikaan ja lisää rahaa niille, jotka eivät saa tuoksia (riittävästi) aikaan?
Osaisiko Olli laskea, paljonko kannattava panostus olisi?
Ilman tietoa opintopolkujen etenemisistä ja ongelmista on mahdoton laskea minkään *yksittäisen* toimenpiteen tai muutoksen tulos-panos-suhdetta. Äkkipäätä lasketut luvut ovat kuitenkin ikäviä: heikoimmillaan hitaat 100 kandintutkintoa lisää vuodessa nyt keskeyttävien osuudesta tarkoittaa yliopistollemme rahoituksessa alle 800 000 euroa. Tavoiteajassa valmistuvien kandien osuuden nostoon 10%-yksikköä ei yliopistotasolla kannata investoida yli 350 000 euroa.
Vaikka erinäisillä (halvoillakin) tempuilla varmasti olisikin vaikuttavuutta, niin ongelmamme näyttävät systeemisiltä. Ne saattavat yliopistomme tutkimusyksikkörakenteen ohella juontaa OKM:n rahoitusmalliin ja tutkimuksen pätkärahoitukseen, joka ohjaa ison osan huomiosta rahoitushakuihin varsinaisen toiminnan (ml. koulutus) sijaan.
Systeemisiä ongelmia ratkaistaan systeemisin keinoin. Sellainen olisi esimerkiksi tutkinto-ohjelmien mukaisen laitos-/osastorakenteen palautus yliopistojen kansainvälisen mallin mukaisesti.
Siinähän se on: ”Systeemisiä ongelmia ratkaistaan systeemisin keinoin.”
Tässä on sama logiikka, kuin miten TV pyskologi Dr. Phil McGraw kerran totesi, että ’raha ei ratkaise rahaongelmia’. Hän perusteli sitä sillä, että rahaongelmat johtuvat muista ongelmista ja vain nuo muut ongelmat ratkaistuna ratkaisevat myös rahaongelmat (ja pysyvämmin).
Minusta yliopistopuolella on muutamia oleellisia ongelmia. Oma näkemys on, että johtavassa asemassa olevista osa on hyvin tutkimusorientoituneita ja opetus nähdään lähinnä painolastina. Oma näkemys on se, että opetukseen tulee satsata paljon, koska ei niillä tutkimustuloksilla ole pitkällä aikavälillä isoa merkitystä mikäli niitä ei kukaan hyödynnä. Yliopiston rooli osaavan työvoiman tuottajana teollisuuteen on ensisijaisen tärkeää ja jos emme saa koulutettua osaajia yritysten palvelukseen niin homma tyrehtyy ennen pitkää väkisinkin myös tutkimuspuolella.
Opiskelijarekrytointiin panostaminen olisi minusta yksi oleellisimpia satsauksia mitä pitäisi tehdä. Nythän yliopisto haluaa yleismarkkinoida itseään, mikä ei toimi. Jos halutaan hakupainetta niin se pitää olla tiedekunnan vetämää suunnattua opiskelijarekrytointia. Mitä tasokkaampaa porukkaa saa sisälle sitä pienemmällä opetuspanoksella heidät saa valmistumaan.
Oma näkemys on, että viimeiseen reiluun 10 vuoteen opetus ei oikeasti näytä kiinnostavan yliopiston hallinnossa juuri ketään. Tieteellinen tutkimus ja sen kehittäminen pyörii kaikissa puheissa, mutta se ei tuo kyllä monta opiskelijaa ja tulevaisuuden tekijää taloon sisälle. Esimerkiksi itse kun hain yliopistoon niin kiinnostus siihen, että mitä täällä tutkitaan oli kyllä hyvin pieni. Se kiinnosti, että mihin voisin työllistyä jos tänne tulen opiskelemaan.
Esimerkki ali- tai hyvinsuoriutuvien tukemisesta. Suomessa yritysmaailma pelaa monesti tätä toimintamallia, että vain vahvat elävät ja ne yrityksen toimialat, jotka eivät ole niin kannattavia lopetetaan. Lopputulos on mielestäni usein hyvin surullinen. Lopulta se tuloskuntoon saatu yksikkö myydään ulkomaille ja sepä oli sitten siinä. Maailmalla yritykset, jotka ovat pitkäjänteisesti satsanneet moniin eri toimialoihin ( esim. Japanin isot firmat kuten Samsung, Hitachi tms.) ovat menestyneet vuodesta toiseen ja homma pyörii hyvin. Tukisin siis alisuorittajia ja heidän pitäisi tehdä suunnitelma miten tilanne saadaan paranemaan jatkossa. Totuus on myös, se että yliopistolla on erittäin vaikeaa olla töissä kahdeksasta neljään tyylillä. Jos täällä meinaa yhtään saadaa hommat toimimaan niin pitää olla valmis uhraamaan aika paljon talon puolesta. Sen olen vuosien saatossa huomannut ja todennut, että ehkä vain kannattaisi karistaa uppoavan laivan tomut kengistä.
Erittäin hyvä kommentti, samat fiilikset viimeistä lausetta myöten. Samoin laitos-/osastorakenteen palautus olisi tarpeen.