Seuraavassa graafissa ovat yliopistojen nykyiset rehtorit aloittamisestaan lähtien. Useimmat rehtorit ovat yli 60-vuotiaita.
Yliopistojen suoriutumisessa OKM:n kanssa tehtyjen tutkintosopimusten on eroja. LUT:n kandikoulutuksen osalta merkittävä selitys lienee opiskelijastrategian kohtaama musta joutsen eli Venäjän hyökkäys Ukrainaan. Helsingin yliopisto on toipumassa ns. iso pyörä -uudistuksen pajatsontyhjennyksestä 2020. Oulun yliopisto puolestaan on suistunut krooniseksi alisuoriutujaksi.
Koulutuksen laiminlyönnit näkyvät erityisen ikävästi nuorimpien, juuri lukiosta saapuneiden opiskelijoiden kohdalla. Oulun yliopisto onnistuu suistamaan heistä liki kaksinkertaisen osuuden alle ns. täyden opintotuen 45 op rajan:
Ehkä näiden tietojen perusteella voinee arvioida ainakin pidempiaikaisten rehtorien suoriutumista? Tiedeyliopistojen kärjessä erottuu ISY.
Yliopiston hallitus lienee pidetty pimennossa tilanteesta. Sille on kokousten liitedokumenttien perusteella esitetty todellisuudesta poikkeavia seikkoja. Olen aiemmin ruotinut tätä mm. liki vuosi sitten julkaisemassani blogiartikkelissa Virallisiakin ennusteita.
Tulen kesäkuun 2024 alkupuolella ennustamaan Oulun yliopiston koko vuoden tutkintomäärät. Tietenkin toivon silloin näkevämme merkittävän käänteen parempaan.
Mutta mitä käänne vaatisi? Olennaiset kehityskohteet näemme Studentumin vuoden 2024 opiskelijakaupunkiselvityksestä, jonka yliopiston viestintä vaikuttaa sivuuttaneen. Muulta medialta Studentumin tulokset eivät ole jääneet noteeraamatta. Mm. Kaleva uutisoi 20.5.2024 seuraavasti otsikoiden:
Olennainen havainto on opiskelijoiden viihtyminen Oulussa, mitä osoittaa 4. sija kaupunkikokemuksessa:
Oulun sijoitusta kuitenkin pudottaa opetuksen laadun sija 17. Tämä korreloi yliopistolaitoksen heikoimman nuorimpien opiskelijoiden edistymisen kanssa. Tämä on tilastoista todennettavissa. Negatiivinen kehitys on kiistatta tapahtunut nykyisen rehtorin kausilla.
Studentuminkin selvitys antaa yliopiston ylimmälle johdolle koulutuksen selväksi priorisointikohteeksi. Johto ei kuitenkaan vaikuta ymmärtävän tilannetta. Kalevassa 7.3.2024 yliopiston tuore koulutusrehtori vaikuttaa pitävän kampuksen muuttoa ensisijaisena tarpeena:
Voisiko koulutusrehtori yliopiston ja opiskelijoiden edun vuoksi kuitenkin keskittyä koulutusongelman ratkaisemiseen?
Oulun kaupungin ongelma on elinkeinorakenne. Seurauksena monialaisen yliopiston opiskelijoilla on harjoittelupaikkapula. Voinemme olettaa kaupungin ja laajemmin Pohjois-Pohjanmaankin päättäjien ymmärtävän kehitystoimien tarpeen.
Kalevan pääkirjoituksesta 24.5.2024: ”Opetusta ja tutkimusta arvostetaan, mutta opiskelijat eivät näe Oulua houkuttelevana opiskelupaikkana”. Mutta 20.5.2024 sama lehti uutisoi ”Opetuksen laatua tarkasteltaessa Oulu oli sijalla 17” ja ”Oulu sijoittui Opiskelijoiden kokemukset -parametrissä neljän parhaan joukkoon”. Tällä heltisi yhdeksäs sija!
Lukeeko päätoimittaja omaa lehteään? Tuollainen journalismi hävettää.
Tässä YLEn jutussa hieman opiskelijoiden kannanottoja https://yle.fi/a/74-20088015.
”Riitely syö Oulun yliopiston vetovoimaa, kertovat opiskelijat
Johdon itsevaltaiseksi koetut otteet puhuttavat opiskelijoita, jotka toivovat tulevansa kuulluksi esimerkiksi rehtorin valinnassa.
Suuri osa yliopiston viime vuosien mediahuomiosta on kohdistunut hallinnon ajamaan ideaan keskustakampuksesta.
– Tämä on vääristänyt kirjoittelua ja johtanut siihen, että kaikki kritiikki nidotaan yhteen kampuskeskustelun kanssa, vaikka monet ongelmista ovat olleet olemassa jo ennen kampusasiaa, sanoo Lassi.
Suomen ja saamen kielen opiskelija Veikka Ritolan mielestä yliopiston johdon pitäisi keskittyä opetuksen laatuun ja henkilöstöön eikä keskustakampukseen.
– Mitä elinvoimaa minä sinne kaupungin keskustaan toimeentulotuella toisin, sanoo Ritola.”
Pienenä välikevennyksenä aamun Kalevan jutun kommenteista: ”Nythän Yliopistolle tulee tilaa keskustaan kun Rotuaarin palloa siirretään.”
On viestintästrategiaa jättää esimerkiksi opiskelijakaupunkitutkimuksen tulokset julkistamatta yliopiston netissä. Mitään pakkoa kaiken julkaisemiseen ei ole.
Opetuksen sija 17 on yllättävän hyvä, kun luulin, ettei kokemaani syvemmälle enää voisi pudota.
Erittäin mielenkiintoinen analyysi Ollilta – jälleen kerran. Herättää paljon ajatuksia. Kirjaanpa joitain päällimmäisiä.
Oulun yliopiston nykyinen rehtori valittiin tehtävään kymmenen vuotta sitten vuonna 2014. Silloin yliopiston johtosäännössä rehtorin kaudet oli rajattu kahteen. Tämän perusteella yliopiston hallitus voi aivan hyvin todeta, että kaksi kautta riittää. Toisaalta nykyinen johtosääntö antaa hyvälle hallitukselle erinomaisuuden mahdollisuuden arvioida, miten edellinen ja edelliset kaudet ovat menneet: mitkä ovat olleet rehtorin johtamisominaisuudet ja miten hän niitä on käyttänyt. Mikäli nykyinen rehtori hakee jatkopesti, niin arvioitavana on:
1. Onko nykyien rehtori niin hyvä ja näytöt johtamisesta niin vahvat, että on yliopiston edun mukaista valita juuri hänet seuraavalle viisivuotiskaudelle johtamaan yliopiston kehitystä.
2. Onko yliopistossa meneillään sellaisia rehtorin johdolla käynnistettyjä kehittämistoimia, että on yliopiston edun mukaista turvata tuloksekas kehitys nykyisen rehtorin johtamana.
3. Onko kuluneiden kymmenen vuoden aikana nykyinen rehtori antanut parhaat voimansa yliopiston johtamiseen ja on hyvä aika siirtää viestikapula seuraavalle.
Onhan niin, että hallintokulttuurissa pitkällä kokemuksella on suuri merkitys. Pitkäjänteisellä työllä hallinnon käytänteitä ja prosesseja voidaan kehittää tehokkaiksi ja laadukkaiksi. Johtamiskulttuurissa puolestaan tarvitaan muutoskykyä, innovatiivisuutta ja toisenlaista otetta organisaation toimintaan, jossa jokainen organisaation jäsen on arvokas ’uuden tuottaja’. Tällaisessa kulttuurissa johtamisessakin tarvitaan dynaamisuutta. Nykyaikana 10 vuotta samassa johtamistehtävässä on kovin pitkä aika. Urheiluanalogiaa käyttäen, kun juoksemalla pitää joku matka taivaltaa, niin viestijuoksu on nopein tapa.
Pitkäaikaisen johtajan tapauksessa kyse ei ole pelkästään johtajasta vaan laajemmasta henkilöjoukosta. Johtajan ympärille ajan kuluessa kerätään ja kerääntyy samanmielisten ja yhtenäisen osaamisen ihmisten joukkoa. Näille johdon jatkuvuus on henkilökohtaisesti tärkeä asia, mutta ei välttämättä organisaation menestyksen kannalta, joka voi olla toissijainen arvo. Sattuipa omalla uralla tapaus, jossa erään tuoreen johtajan kanssa keskustelin muutoksista, joita olisi syytä yliopistossa tehdä. Tähän uusi johtaja totesi, ettei voi ehdottaa rehtorille, kun on vielä koeajalla. Kaikesta päätelle tuo koeaika jatkuu vielä vuosien jälkeenkin. Samanmielisten ja ’samanlaisten’ suosiminen johtaa jopa sellaisiin tilanteisiin, että vararehtoriksi valitaan rehtorin kanssa lähes identtisen akateemisen uran henkilö. Tom Peters kirjassaan The Circle of Innovation toteaa mainiosti, että jos organisaatiossa on kaksi samanlaista ihmistä, niin toinen on turha. Tämä ei tietenkään tarkoita organisaatioita, joissa tehdään fyysistä työtä – niissä on hyvä jos kaikki olisivat ’parhaan’ kaltaisia.
Yksi ongelma syntyy myös hallintoelimiin valittaessa edustajia. Valinnan kriteerinä ei välttämättä olekaan organisaation menestyksen mahdollistaminen vaan enemmän edustamansa tahon etujen puolustaminen. Tällöin mieluusti valitaan henkilöitä, jotka tuleva hyvin toimeen johdon kanssa. Tästähän on mainioita esimerkkejä yliopiston hallituksen jäsenten joukossa.
Vanhan yliopistolain aikaan yliopistossa varsin yleisesti pidettiin hyvänä, että rehtori valitaan vuorotellen eri (isoista) tiedekunnista. Kun aloin opiskelut rehtori oli teknillisestä tiedekunnasta, seuraava oli lääkiksestä, seuraava teknillisestä ja sitä seuraava luonnontieteellisestä. Nykyinen siis teknillisestä tiedekunnasta.
Kampuksen siirto on tietenkin niin iso asia, että sen toteuttajaksi kelpaa ainoastaan nykyinen rehtori seuraavina kahtena rehtorikautenaan.
Nykyisen johdon ympärille on muodostunut sellainen henkilökultti ja johto on rehtorille paikkansa velkaa, koulutusrehtori myös edelliset 4 työpaikkaansa ja mukavia nimityksiä työryhmiin joissa saa matkustella ja tuntea olevansa johtaja, niin ihmekö tuo että mediassa toitotetaan rehtorin haaveiden perään. Voi toki olla niinkin että ei ole muuta viestittävää… Ja onhan tässä nyt identifioitu syyllinen kaikkeen pahaan: ”kyllähän meillä muuten menisi hyvin mutta kun ei satu Niinimäen kampusta keskustaan”.
Aina on helpompaa tehdä yliopiston talouteen näyttäviä kupruja leikkaamalla ja katsomalla. Mitä uutta ja tuottavaa rehtorin strategisen johtamisen kosketus on viimeisen 10 vuoden aikana tuonut?
Oulun elinkeinorakenne oli suppea jo 80-luvulla ja suppea se on edelleen. Ei Oulussa ole yliopistokoulutetuille koskaan ollut yksityisen sektorin työpaikkoja lukuunottamatta joitakin insinöörialoja. Lääkäreille ja opettajan uralle pyrkiville on toki töitä julkisella puolella. Mutta muut ovat saaneet lähteä etsimään onneaan etelämpää tai ulkomailta.
Kaupungin strategian ytimessä pitäisi olla uuden yritystoiminnan saaminen elinkeinorakenteen korjaamiseksi. Toimintojen siirtelyllä tuollaista kehitystä ei tapahdu vaan viedään jopa sen edellytyksiä. Esimerkiksi Kontinkankaalla olisi tilaa Linnanmaan teknologiakylää vastaavalle terveysteknologian yrityskeskittymälle. Kuinka etäälle sellainen sijoittuu, jos siihen kytkeytymättömät yliopiston toiminnot vievät sen luontaisen synergistisen paikan?
Tässä on juuri Oulun yliopiston rekrytoinnin ongelma. Yliopiston rekrytointialueella asuva yliopisto-opinnoista kiinnostunut nuori joutuu pohtimaan seuraavia vaihtoehtoja:
a) Opiskelenko Oulun yliopistossa, vaikka mitä todennäköisimmin joudun valmistuttuani muuttamaan muualle.
VAI
b) Menenkö opiskelemaan paikkaan, jossa mitä todennäköisimmin työllistyn.
Järkevä ihminen valinnee vaihtoehdon b. Miten sitten Oulun yliopisto pärjäisi tässä tilanteessa? Yliopiston johto näyttää valinneen ’panem et circenses’ -lähestymistavan, jota ajatus keskustakampuksesta edustanee. Jotain muuta vaihtoehtoa on tuskin edes pohdittu; jos on pohdittukin, niin julkisuudelta salassa.
Oulun yliopiston yhteiskunnallinen tehtävä on tuottaa korkeasti koulutettua väkeä paikallisesti, alueellisesti ja valtakunnallisesti. Joskus on järjestetty täsmäkoulutusta lähialueiden tarpeisiin – esim määräaikainen farmaseuttikoulutus. Yliopisto on ministeriön kanssa sopinut, että tämän verran tutkinnon suorittaneita tulee vuosittain ulos:
• Ylemmät korkeakoulututkinnot yhteensä 1 757
o Kasvatusalat 285
o Humanistiset alat 225
o Liiketalous 220
o Luonnontieteet 210
o Tekniikan alat 540
o Lääketiede ja hammaslääketiede 220
o Terveys- ja hyvinvointialat 57
• Tohtorin tutkinnot yhteensä 182
On selvä, että näille kaikille ei ole tarve osoittaa työtä Oulusta tai edes lähialueilta. Helppo ymmärtää, että esimerkiksi tutkintonsa suorittavat kaivos- ja rikastustekniikan diplomi-insinöörit löytävät työmarkkinat helpommin muualta kuin Oulusta.
En oman yliopistouran aikana havainnut, että yliopistossa oikeasti analysoitais, suunniteltais ja toteutettaisiin koulutuksen strategiaa, jossa huomioitaisiin esimerkiksi:
• Lain määrittämät tehtävät ”antaa tutkimukseen perustuvaa ylintä opetusta sekä kasvattaa opiskelijoita palvelemaan isänmaata ja ihmiskuntaa. Tehtäviään hoitaessaan yliopistojen tulee tarjota mahdollisuuksia jatkuvaan oppimiseen, toimia vuorovaikutuksessa muun yhteiskunnan kanssa sekä edistää tutkimustulosten ja taiteellisen toiminnan yhteiskunnallista vaikuttavuutta.”
• Lain määräämä laatutaso ”Yliopistojen tulee järjestää toimintansa siten, että… koulutuksessa ja opetuksessa varmistetaan korkea kansainvälinen taso eettisiä periaatteita ja hyvää tieteellistä käytäntöä noudattaen.
• Korkeasti koulutetun työvoiman tarve paikallisesti, alueellisesti ja kansallisesti
• Kansainvälisen korkeakoulutuksen ’markkinan’ tarjoamat muuttuvat mahdollisuudet.
• Tutkinnon suorittaneissa on eri tasoisia tyyppejä. Mitä tehtäisiin huippusuorittajille.
Oulun työmarkkinat korkeasti koulutetulle väelle ovat tukkoiset. Tämä vielä korostuu ulkomaalaisten työnhakijoiden kohdalla. Yliopisto on melko hyvin hoitanut työpaikkoja ulkomaalaisille tutkintonsa suorittaneille, mutta yksityinen sektori on melko tavalla tukossa heille. Yksityisen sektorin monipuolinen kasvu on edellytys sille, että työmarkkinoilla tarvitaan uutta väkeä. Toki ikääntyvän väen tilalle tarvitaan nuorta voimaa, mutta se ei ole riittävää työmarkkinoiden dynamiikkaa.
Jotenkin kuvittelisin, että Oulun seudulla suurin viisauden keskittymä on juuri yliopisto. Hyvin johdettuna tämän älyllisen jättiläisen tulisi ratkoa haasteita, jotka liittyvät omien tuotteiden (maistereiden, diplomi-insinöörien, arkkitehtien, lääkäreiden, opettajien, tohtoreiden) hyödyntämiseen kansallisen elintason ja hyvinvoinnin vahvistamiseen.
Keskustelua koulutuksen strategisista tavoitteista on käyty paljonkin. Keskeinen ongelma on OKM:n reaktiivisuus eli reagointi vasta ongelmien ilmestyttyä. Samalla tavalla suhdanteet heiluttavat yrityksiäkin.
Koulutuslogistiikan aikajänne on 4-7 vuotta investoinnista ensimmäiseen tulokseen. Seurauksena on raamatullinen seitsemän laihan ja seitsemän lihavan vuoden syklisyys. Jonkin alan työvoimapulan yllättäessä koulutusmääriä kasvatetaan ja muutaman vuoden kuluttua valmistujat törmäävät heikentyneeseen työpaikkatarjontaan. Niinpä koulutusvolyymeja pudotetaan ja uusi kierros alkaa.
Koulutuksen kaksivaiheisuuden nykyistä parempi hyödyntäminen auttaisi. Mutta koulutuksen rattailla on toistaiseksi ollut iso inertia.
Hyvä, jos/kun keskustelua on käyty.
Teknillisessä tiedekunnassa se keskustelu ei kuitenkaan minun aikana ulottunut riviprofessorin tasolle. Ainut strategia, mikä näkyi ja tuntui, oli että ”rahasta teemme mitä vain”. Ja raha meni muualle kuin opetukseen.
Kun uutiset ei miellytä niin aina voi kirjoittaa omat:
https://patio.oulu.fi/fi/uutiset/yliopistoyhteisossa-ollaan-yllattyneita-julkisuudessa-esitetyista-huolista-mutta-niihin
Hetkellisesti tämä veti sanattomaksi kuten rehtorin vuosikatsauksestakin välitetty kuva yliopiston koulutuksen tilasta. Päätin kuitenkin muuttaa pahastumiseni luovaksi prosessiksi ja tehdä vaihtoehtoisen kuvan tilanteesta noudattaen yliopiston mallia:
Yliopistoyhteisössä ei olla yllättyneitä johdon pyrkimykseen lakaista ikävät asiat maton alle ja pitää saaavutettu valta-asemansa
Oulun yliopiston hallinnon pitkään ja huolellisesti rakennettus itsevaltaiden linjajohtamisen avulla aiheutettu pelon ilmapiiri on saanut viimeaikoina paljon julkisuutta (esim. yle oulu 26.5.,27.5.). Opiskelijat ja luottamusmiehet ovat osoittaneet huolensa yliopiston ilmapiiriin ja mielivaltaisiin selvitysprosesseihin jotka ovat kohdistuneet yliopiston toimintaa arvostelleisiin henkilöihin.
Yliopiston johto on päättänyt viestiä olevansa tietämätön asioiden suhteen. YLE Oulun uutisen mukaan: ”Rehtori Niinimäellä ei ole vastausta siihen, mistä Oulun yliopiston pääluottamusmiesten kritisoima toimintakulttuuri ja selkeä yliopiston ohjeistuksesta poikkeaminen voisivat johtua.” Rehtori Niinimäki on kuitenkin itse ollut toimeksiantajana esimerkiksi professori Olli Silveniin kohdistuneen aiheettomaksi todetun yliopiston sisäisestä prosessista poikennen häirintäsyytösprosessin asianajajan toimeksiannosta, mikä asettaa edellisen kommentin erikoiseen valoon. Rehtori on myös muissa tilanteissa vaikuttanut vilpittömän yllättyneeltä kuullessaan poikkeamista sisäisissä prosesseista huolimatta siitä, että hän on ollut useammassa itse osallisena. On siis ilmeistä mistä opiskelijoiden ja henkilökunnan huolet mielivaltaisuudesta syntyvät.
Rehtori on pation uutisen mukaan myös tietämätön huolista yliopiston ilmapiirin ja päätöksenteon avoimuuden ja demokraattisuuden suhteen. Myös tämä on yllättävää, koska asiaa tiedustellaan henkilökunnalta vuosittaisen hyvinvointikyselyn avulla. Oulun yliopiston hyvinvointikyselyn tuloksia voi lukea seuraavasta linkistä:
https://patio.oulu.fi/fi/palvelut-ja-ohjeet/henkilosto/terveys-ja-hyvinvointi/tyohyvinvointikyselyt
Yliopistoyhteisö on koko tämänhetkisen kyselymallin ajan arvioinut yliopiston strategisen johtamisen selvästi muita osa-alueita heikommaksi. Esimerkiksi kysymykset ’voin vaikuttaa yliopiston päätöksentekoon olemassa olevia vaikutuskanavia pitkin’ ja ’minulla on mahdollisuus vuorovaikutukseen yliopiston ylimmän johdon kanssa’ ovat erottautuneet koko kyselyhistorian ajan heikoimpina suorituksina ja niissä suoriutumisen trendi on laskeva. Myös Jarmo Okkonen on aihetta koskevissa esitysdioissaan nostanut esille havainnon ”Kokemus, ettei voi vaikuttaa päätöksentekoon, eikä ole mahdollisuutta vuorovaikutkseen yliopiston johdon kanssa”. Viimekuiset rehtorin kahvit alleviivasivat tilannetta, kun rehtori, jo perinteisesti, pidättäytyi kysymyksistä avoimessa tilanteessa ja pyysi lähettämään kysymykset sähköpostitse. Myös kritiikkiä kerännyt rehtorin esitys nimittää oma väitöskirjaohjattavansa koulutusvararehtoriksi kertoo tilanteesta, jossa valta ja vaikutusmahdollisuudet halutaan Oulun yliopiston johdossa pitää pienen valitun piirin käsissä.
Yliopistoyhteisössä tilanteen toivottomudesta kertoo henkilöstöjärjestöjen esittämät toiveet rehtorivalinnan avoimuuden parantamisesta. On lienee selvää, ettei tällaiset kannanotot ole normaaleja tilanteessa jossa valintaprosesseihin luotetaan ja rehtorin toimintaan ollaan tyytyväisiä. Yliopiston hallitus ei kuitenkaan tunnu näkevän tilanteessa vaaranpaikkaa vaan on päättänyt ulkoistaa osan valintaprosessista ja antaa rehtorillemme vielä mahdollisuuden hakea jatkokautta yliopistomme johdossa (päätös olla rajaamatta rehtorin kausia yliopistoyhteisön ja kollegion kehotuksista huolimatta). Ehkäpä tulemme kolmannella kaudella näkemään kuinka rehtorin kolmannella kaudella koulutustulokset ja tyytyväisyys strategiseen johtoon vihdoin reagoivat tehtyihin toimenpiteisiin.
”Tämmöstä tämä täällä on. Jos kritisoit menoa omalla nimellä niin joudut ongelmiin, jos kerrot ongelmista julkisuudessa niin heti on yliopiston viestintä perässä selittelemässä asiat parhain päin. Enpä minä halua työpaikkaani mokoman takia vaarantaa vaikka hitosti ottaakin päähän” toteaa anonyyminä pysyttelevä yliopistolainen tilanteeseen.
Rehtori on viestintäyksikön tuella luonut itselleen oman todellisuutensa, jota yrittää myydä yliopiston henkilökunnalle ja opiskelijoille. Kiillotettuun erehtymättömän päättäjän kuvaan eivät sovi viestinnälliset säröt, kuten suora keskustelu ja kriittiset tarkastelut. Malli on sama kuin isossa ja mahtavassa naapurissamme. Keskustakampuskin on kuin Putinin Ukraina.
Sinnikkyyden puutteesta oman kampuksen, aukion, kadun ja kirjaston perustamiseksi ei voine rehtoria moittia. Raati osalta tuli kutsua paimenpoikaan mutta kuuleman mukaan yliopiston johto keskustelee parhaillaan ”sopivan sijainnin löytämisestä” kaupungin edustajien kanssa. Eikä näistä puhuta ennen kuin on asia myyty 1-to-1 keskusteluissa asiasta päättävien tahojen kanssa, ilman pöytäkirjoja luonnollisesti. B-suunnitelmana rehtorilla on vetämässä keskustelu erään ministeriön hyväpalkkaisesta kansliatehtävästä, jos käy niin hullusti ettei alaiset osaa tehdä oikeita päätöksiä.