Syvä yliopisto

Deep state – syvä valtio – on käsitteenä tullut tutuksi Yhdysvaltain presidentin käyttämänä. Se tarkoittaa valtaeliittiä, joka demokraattisesta päätöksenteosta piittaamatta tai sitä manipuloiden huolehtii omien etujensa jatkuvuudesta. Onkohan syvä yliopistokin olemassa? Siinä valtaeliitti huolehtisi omasta jatkuvuudestaan. Eräs kandidaatti on Lapin yliopiston suojissa toimiva University of Arctic. Oulun yliopisto on tuossa osallisena ja rahoittaa pimentoon jäävää… Jatka lukemista Syvä yliopisto

Pöytäkirja 29.4.2025

Pyytämäni yliopiston hallituksen 29.4.2025 kokouksen pöytäkirjan liitteet saapuivat nopeasti. Niistä paljastuu, kuinka Oulun yliopiston hallinto ylimmällä tasollaan toimii. Liitteinä olleet kahden hallituksen jäsenen lausunnot ovat tämän blogiartikkelin lopussa. Ensimmäinen kiintoisa dokumentti on hallituksen puheenjohtajan kokouksessa 29.4.2025 esittämä hallinnon virtaviivaistus siirtämällä hallituksen tärkeä kontrolli- ja kannusteinstrumentti pienen piirin käsiin keventämis- ja sujuvoittamisperusteella. Esitysdia tiivistää kaiken: ”Muutoksen… Jatka lukemista Pöytäkirja 29.4.2025

Erikoista menoa

Oulun yliopiston hallitus ei taannoin johtosääntöuudistuksessa ottanut millään tavalla huomioon kollegion perusteltua kantaa. Nyt yliopiston hallituksen kokouksen 29.4.2025 pöytäkirjasta paljastuu erikoinen asiallisesti perustelematon puheenjohtajan päätösesitys: siirretään hallituksen keskeinen kannustintyökalu – johdon palkitseminen – pienen hyvä-veli-sisar-piirin käsiin: ”Palkitsemisvaliokunta päättää” – siis hallitus ei päätä. Tällaisesta voi yliopistolain vastaisena päätösvallan siirtona esittää ruman arvion (ks. yliopistolain 14§… Jatka lukemista Erikoista menoa

Yliopistokvartaali

Yliopistoissa kandintutkinnon tavoiteaika on 3 vuotta ja ylemmille korkeakoulutkinnoille se on alasta riippuen 5-6 vuotta. Opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) yliopistojen nollasummapelinä toimiva ajoittain rukattu rahoitusmalli puolestaan mittaa yliopistojen tuloksia kolmen vuoden keskiarvoina. Vuoden 2025 rahoitus perustuu vuosina 2021-23 kerrytettyihin indikaattoreihin. Yliopistojen kvartaalin on säännöllisesti todettu olevan 25 vuotta. Tuolla usein viitataan tutkimuksen vaikuttavuuteen. Lienee yhtä… Jatka lukemista Yliopistokvartaali

Täysin tarpeetonta

Seuraavassa graafissa on eräissä yliopistoissa alle 30 opintopistettä lukuvuonna suorittaneiden alle 23 vuotiaiden opiskelijoiden osuudet. Oulun yliopiston kehitys ei valitettavasti ilahduta. Data on opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) Extra Vipunen -portaalista. Kuinka kauan Oulun yliopiston johto ja hallitus kykenevät olemaan piittaamatta tästä tilanteesta? Käänne heikompaan osuu ajallisesti yksiin vuoden 2016 alussa tehdyn organisaatiomuutoksen kanssa. Voisiko tuossa… Jatka lukemista Täysin tarpeetonta

Tutkintosaanto

Tutkintosaanto on Oulun yliopiston vuodesta 2017 lähtien jälleen kroonistumaan alkanut ongelma. Tuolla kriteerillä Oulu on suomenkielisistä yliopistoista heikoin. Alla on uusin saatavilla oleva OKM:n Vipunen-palvelun data, joka kattaa tavoiteajassa + 12 kuukauden sisällä siitä valmistuneet I-syklin valinnoissa lukuvuonna 2018/19 aloittaneet. Toisaalta Oulun yliopisto on kärkijoukoissa tarkasteltaessa valmistumisnopeutta. Tämä tuskin lohduttaa opinnoistaan luopuneita. Korkeammat %-osuudet alla… Jatka lukemista Tutkintosaanto

OKM:n rahanjakoa

Opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) jakaa indikaattoreilla koulutukseen 44% yliopistoille suunnatusta rahoituksesta. Tuo jakautuu 2025 yliopistoille indikaattoreittain seuraavasti: Oulun yliopiston osuus on ns. isoista yliopistoista pienin sijalla 7. Tämä on hieman harmillista, sillä Oulu on merkittävästi painottunut ns. kalliisiin aloihin, joiden tutkintopistekertymien odottaisi nostavan sijoitusta. Vertailukohdaksi voi ottaa vaikkapa toisin profiloidun Jyväskylän. Tutkimuksen indikaattoreiden pohjalta jaettava… Jatka lukemista OKM:n rahanjakoa

Kivenhakkaustekniikka

Oulun yliopiston rehtorina 1990-1993 toimineen professori Juhani Oksmanin huone oli omani lähellä sähkötekniikan osastossa. Kerran käytäväkeskustelussamme hän puuskahti, kuinka hyvä onkaan, että teknillinen tiedekunta on perustettu vasta 1959. Jos se olisi perustettu kivikaudella, niin kivenhakkaustekniikan koulutus olisi etusijalla maailman tappiin asti. Hän tarkoitti tuolla uusien tarpeiden ja jatkuvan uudistumisen tärkeyttä. Yli 30 vuotta myöhemmin Oulun… Jatka lukemista Kivenhakkaustekniikka

Hieno neuvottelutulos

Oulun yliopisto alkoi valmistautumaan syksyn 2025 tulosneuvotteluihin opetus-ja kulttuuriministeriön (OKM) kanssa varhain 2023. Strategiarahoitusesitys on jätetty toukokuussa 2024. Seuraavassa kuvassa on osa tästä prosessista (ote hallituksen kokouksen 9.10.2024 pöytäkirjan 5 §:n liitteestä 2): Vuosien 2023 ja 2024 pöytäkirjoissa huomio kiinnittyy hallituksen puuttumiseen strategiaan liittyvien toimien valmistelussa. Sen ainut rooli vaikuttaa olleen tulossopimuksen hyväksyminen kokouksessa 9.10.2024.… Jatka lukemista Hieno neuvottelutulos

…selvitettyään asiaa…

Oulun yliopiston hallituksen kokouksen 26.2.2025 pöytäkirjassa on merkitty muihin asioihin tiedustelu OKM:n arktisuuteen osoittaman rahoituksen kohdentamisesta: Kyse on tämän 300 000 € strategisen erän käytöstä: Tulosneuvottelut on käynyt edellinen rehtori. OKM-sopimuksen allekirjoittaja on nykyinen rehtori. Uskallan päätellä, että kohdennuksessa on kyse University of Arcticin kanssa tehdystä sopimuksesta (luettavissa tämän artikkelin lopussa) . Sen mukaan Oulun yliopiston edellinen… Jatka lukemista …selvitettyään asiaa…